perjantai 17. huhtikuuta 2020

Keväiset terveiset

Hei kaikille, viime tekstistä on hurjan pitkä aika. Paljon on tässä tapahtunut niin meidän omassa elämässä kuten myös maailmalla. 
Omasta elämästä sen verran, että sain vuodenvaihteessa vakituisen työpaikan melko läheltä kotoa, joka sinällään oli ihanaa. Ikävä edellistä tiimiä ja työkavereita vaivaa edelleen. Paljon olen saanut ihania työkavereita uudessakin työpaikassa, mutta olen törmännyt myös haasteisiin. Nämä haasteet ovat vieneetkin minun voimia aika paljon. Ja erään läheisen sairastuminen viime syksynä pisti miettimään paljon elämää.

Meidän kodin ikkunassa oleva Legoista tehty sateenkaari ja apina


Sitten aiheeseen korona...Kuukausi sitten omat poikani jäivät etäkouluun ja minä jatkoin työskentelyä normalisti. Totuus hiljalleen paljastui, että minä olin ensiksi töissä täyden päivän ja sen jälkeen tulin kotiin leikkimään opettajaa. Voin sanoa, että meillä kellään ei ollut kivaa. Minun pinna oli kireellä, kun pojat olivat pitkälti vaan pelanneet ja väittivät etteivät osanneet tehdä läksyjä. Joten sit minä pinna kireenä aloin opettaa heille töiden jälkeen.

Juuri ennen pääsiäistä kysyin esimieheltä saisinko jäädä palkattomalle kuukaudeksi, koska tilanne kuluttaa minua niin paljon. Sain nyt luvan olla ainakin 2 viikkoa. Viikko on kulunut lomasta ja sanon että oli ihan paras ratkaisu meidän perheelle. Ensi viikolla tiedän jatkuuko palkaton pidempään kuin 2 viikko, mutta olen kiitollinen näistä kahdestakin viikosta joilla saan ladattua akkuja. Rahallisestihan tämä ei kannata, mutta välillä on ajateltava muutakin kuin rahaa. 

Olemme poikien kanssa paljon ulkoiltu, tehty läksyjä yhdessä, siivottu ja muutenkin hoidettu kotia yhdessä. Se tässä lomassa eroaa näin korona aikana kun ei saa liikkua missään, tulee touhuttua oikeasti poikien kanssa tässä kotosalla. Usein lomalla tulee säntäiltyä paikasta toiseen, kun takaraivossa huutaa, että loma pitää käyttää hyvin ja tehdä mahdollisimman paljon. Kun sit taas arkena ei ole aikaa eikä jaksamista.

 Muutama kuva meidän seikkailuista:












Olen tähän asti ollut lataamatta Pokemon go:ta pojille puhelimeen, ihan vaan sen takia kun lasten käveleminen puhelimeen uppoutuneena liikenteessä on pelottavan näköistä. Nyt kumminkin päädyin ladata sen kaikkien meidän puhelimiin. Olemme nyt 4 päivänä kävelty vaikka ja kuin paljon. Hauskaa touhuahan tuo on.















Ja yksi mistä olen ekstra onnellinen, olen ehtinyt tämän viikon aikana ommella jo monta vaatetta (kirjotan niistä lisää lähipäivinä). En ole puoleen vuoteen juuri ommellut kuin ihan pakollisia asiaoita. Nyt löytyi ilo ompeluun kun on aikaa, innostusta ja jaksamista.














Tässä vielä muutamia kuvia töistä mitä on tullut tässä talven aikana tehtyä. Enempi löytyy _kiEMuran_ instagramista.









 Jämälangoista tehdyt työt:





Jämälankoja on edelleen vaikka ja kuin paljon. Nyt tein päätöksen, että tuhoan jämälankakasaa paljon ennen kuin saan ostaa uusia lankoja. Eli jos ideoita jämälankaprojektiin niin otan mielellään vastaan.


Tykkään tehdä kirjoneulesukkia, mutta en jaksa hirmu pitkään niit kerrallaan tehdä. Tässä alla kuva nyt työnalla olevasta kirjoneulesukista joita teen toiveiden mukaan.






Pysytään kaikki terveinä 💖




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti