keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Mekko helteille

Sain äidiltäni keväällä kasan vanhoja Suuri käsityö-lehtiä, joita kesän alussa selailin kun pahimmat koulukiireet helpottivat. Valitsin sieltä muutaman kiinnostavan mallin ja kävin muutaman kankaankin ostamassa Eurokankaan palalaarista. Kotona en ehtinyt aloittaa ompelua, joten kankaat ja kaavat otin mökille mukaan kun lähdin kesäloman viettoon. Mökillä on mummuni vanha ompelukone, joten ajattelin että kyllä minä ainakin yhden mekon sillä ompelen. No kyllä mekkon kasaan sain, monen kiroilun jälkeen. Tuli kyllä kova ikävä omaa ompelukonetta ja saumuria.


Mekko valmiina minun päällä


Hyvä asia mökillä oli se, että siellä on iso huone ýläkerrassa jossa oli tilaa ommella. Siellä on myös iso pöytä jossa pystyi kaavat piirtämään sekä leikkaamaan kankaan ilman että selkä on täysin jumissa. Haastetta toi taas kun valmiskaavoista ei koskaan tiedä mikä koko on sopiva. Olen nyt tehnyt muutamia vaatteita Suuren käsityö-lehden kaavoilla ja taitaa riippua täysin lehden vuodesta millaiset väljyydet kaavoissa on.


   
Leikkaa liimaa ja askartele...vai miten se menikään...

Iltse ompelu oli nopeata, ainut mikä vähän haastoi oli kaulus. Omalla koneella se olisi kyllä sujunut helpolla, mutta mummun vanha ompelukone ei ole kovin tarkka ja tikki on mitä on. Tyytyväinen silti olen lopputulokseen.



























Kotoa otin myös palan farkkukangasta josta tein kauluksen ja farkuista yhden taskun. Eihän asu ole mitään ilman jotain farkkukoristetta.


Tässä lehti (2/2011) josta otin kaavan, sekä kuva lehdessä olleesta mallista. Ajattelin tehdä myös kuvassa olevan tunikan, mutta sen teen vasta kun oma ompelukone ja saumuri on käytössä. 
























Me ollaan poikien kanssa viettämässä nyt lomaa Härmän kylpylässä ja ilmat ovat suosineet. Olemme uineet, ulkoilleet ym. Ihanaa on se, ettei tarvitse miettiä mitään arkiaskareita. Huomaan vaan, että meidän perhe haluaa paljon rauhaa lomalla. Uimaan me mennään aina kun tiedetään että muut ovat syömässä eikä mihinkään yhteisiin touhuihin olla osallistuttu. Mutta tämä onkin meidän tapa lomailla, joku muu tykkää toisenlaisesta touhusta. 




Tikat on lennellyt meidän perheen toimesta:


























Tänään päivällä minä löhöilin ja neuloin, pojat kuvasivat pehmoapinaa josta tehdään joskus yhdessä jonkinlainen tarina. Jos tulee hyvä niin voin sen tännekin julkaista. Tämän päivän poikien kuvista ja videoista ainakin tuli tosi hyviä.



























IHANAA KESÄÄ 💖


Rakastan niin luonnonkukkia.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Villasukkia keskellä kesää


Olen aina tehnyt villasukkia/villatakkeja ym. keskellä kesää. On ainakin mahdollisuus, että ne valmistuvat ennen pakkasia. Mallit näin lomalla tulee myös olla aivot narikkaan tyyliin eli ettei tarvitse liikaa miettiä ohjeita.



Sukkia helteellä


 En vaan tiedä miksi minä taas sukkia neulon kun omat varastot ovat täynnä niitä ennestäänkin. Villasukat ovat sellaisia, joita en viitsi myydä koska niiden hintamielikuva on niin vääristynyt. Naisten joulumessuillakin viime vuonna jotkut myivät villasukkia 5-10 eurolla, eihän sillä edes kustanna lankojen hintaa saati, että työlle saisi yhtään hintaa.

 Alkukesästä eräs hyvä ystävä pyysi minua tekemään hempeän väriset pitkät villasukat. Kävi vielä tuuri tällä ystävälläni sattui olemaan synttärit alkukesästä, joten tein sukat synttärilahjaksi.

Lanka johon päädyttiin oli Adlibriksen Socki Plus,
 ihan vaan värin takia.
Sukat tein tasan langan raitojen mukaan. Muutaman kukan myös virkkasin sukan varteen.




Lahjapakettina toimi pussukka jonka
 tein farkkushortsin lahkeesta ja liimasin
  tummemmasta farkusta sydämen
Eipä tullut otettua kovin edustavaa kuvaa sukista..




Koska hempeitä lankoja jäi vielä, päätin neuloa niistä langoista myös itselleni villasukat. Vaihtelin lankoja niin että raidoista tuli vähän kapeammat ja harjottelin lisää pieniä virkkaustöitä, niin sukan kylkeen pääsi myös perhoset.











Minun sukat tässä vielä ilman virkattuja koristeita.
En kohdistanut mitenkään värejä,
joten sukkien raidat ovat eri kohdissa.
Virkatut koristeet





Pientä näpertämistä...näiden kiinnittämisessä
menee yllättävän paljon aikaa







Minun valmistuneet sukat

Mökille tulin vähän ennen juhannusta ja minulla oli muutama ylimääräinen kerä sini-valko raitaista Adlibriksen samaa lankaa kuin yllä olevissa villasukissa. Selailin netistä helppoja villasukkien ohjeita ja jostain muistui mieleen ruttusukat. On pitänyt aiemminkin tutustua kuinka ruttusukat neulotaan, mutta on jotenkin unohtunut. Neulominen oli todella nopeata. Lankaa minulla oli n. 2,5 kerää (250g), Tein kumpaakin sukkaa vuorotellen niin pystyin tekemään varren mahdollisimman pitkäksi, kun tarkkailin langan menekkiä (täällä mökillä ei ole keittiövaakaa, jonka avulla olisi ollut helpompaa tarkkailla kuin paljon voi kumpaankin sukkaan lankaa käyttää).






Pohdin neuloessa voisko myös sukan kärjen tehdä myös ruttu tyyliin, mutta päädyin silti lopulta tekemään normaalin kärken. 


Voiko olla ihanampaa kuin omaa aikaa, aurinko, riippumatto, villasukan neulomista ja hyvää musiikkia💖




Tässä valmiit sukat. 
Tai siis ne ei ole ihan valmiit, lankoja ei ole vielä päätelty. Pohdin edelleen kenen kotiin nämä villasukat menisivät. Nyt ne ovat kokoa 37, mutta lankaa on vielä niin että saan niistä suuremmatkin. Jos hyviä ideoita kenelle ne lahjoittaisin niin saa vihjata? 


                                                     






Toivottavasti aurinko jaksaa taas paistaa sateisen juhannuksen jälkeen!
Ihanaa kesää kaikille!





perjantai 22. kesäkuuta 2018

Se olis juhannus nyt...

Saavuin muutama päivä ennen juhannusta mökille. Ennen sitä vietettiin hyvän ystävän polttareita Tallinnassa mahtavassa seurassa. Nyt onkin sitten aika rauhoittua täällä hiljaisuudessa. Takaraivossa kyllä huutaa tekemättömät koulutehtävät. Olisi edelleen yksi yrityskurssi tekemättä loppuun, nyt kyllä päätin muutaman päivän olla sitä ajattelematta.


Otin joitain käsityö juttuja mukaan, joita tässä loman aikana voisi tehdä. Ensimmäisenä valmistui juuri ennen juhannusta lapaset ja kynsikkäät, niitä voi käyttää joko erikseen tai yhdessä.





Kynsikkäät ja lapaset








Alku kesä oli niin lämmin, mutta eihän sää petä vaan nyt juhannuksena lämpötila lähentelee +10 astetta ja vettä sataa. Joten oli hyvä, että lapaset valmistui lämmittämään keskikesän juhlaa.






Hellemekko valmistuu
Muutamat kankaat ja kaavat otin myös mukaan kotoa. Täällä on minun mummun vanha ompelukone. Pakko myöntää, että tuli kyllä ikävä omaa ompelukonetta ja saumuria kun ompelin. Mutta eiköhän mekosta ihan hyvä tule silti. Kangas on Eurokankaan palalaarista joskus ostettu ja tietenkin vähän farkkua laitan myös mekkoon. Kun se ilma ulkona on vain sen noin +10 astetta niin huone missä leikkasin kangasta ja ompelin oli kylmä, kun siellä ei ole lämmitystä. Jäi mekko kesken kun sormet alkoivat olemaan niin jäässä. No eipä nyt ole mitkään hellemekko kelitkään. Toivottavasti helteet pian palaavat, ettei tarvitse ensi kesään odottaa.

Kuulokkeet ovat olleet kovassa käytössä, kun viime viikolla rupesin tutustumaan kirjaston äänikirja tarjontaan. Minua on pidempään jo harmittanut etten ole ehtinyt lukemaan kirjoja, kun olen keskittynyt kaikenlaisiin käsitöihin. Lainasin heti yhden kirjan ja varasin muutaman muunkin. Nyt voin kuunnellen "lukea" kirjoja. Suosittelen tätä kaikille, jotka ovat hurahtaneet käsitöihin ja tietenkin muillekin.



Sini-valko raitaista lankaa, josta kynsikkäätkin valmistin jäi vielä 2,5 kerää. Lähdin ensimmäistä kerran tekemään ruttusukkia. Selailin netistä vähän ohjeita ja totesin, että ruttusukat ovat tarpeeksi yksinkertaiset tähän lomailuun. 


Ruttusukst valmistumassa.

Ei kyllä mitään havaintoa kenelle ruttusukat tekisin, minun oma villasukka varasto alkaa olla niin täynnä. Ideoita kuka olisi vailla villasukkia ensi talveksi?


IHANAA JUHANNUSTA KAIKILLE!!!



Vielä lopuksi kuva, joka kuvastaa meidän juhannusta...me ollaan viimesimpinä juhannuksina aina käyty urheilemassa...tai siis pojat urheilee ja minä valokuvaan. Ehkä pitäis ottaa omista lapsista mallia.




perjantai 15. kesäkuuta 2018

kiEMuran kukkiva KIP



Viime lauantaina se oli, kiEMuran kukkiva KIP (Knit in public day) Helsingissä Esplanadin puistossa. Ilma suosi tänäkin vuonna meitä eli aurinko paistoi lähes kokoajan kuten viime vuonna. Mukaan otimme viime vuonna jo tutuksi tulleen neulegraffiti mopon, sekä tänä vuonna virkkasimme erilaisia kukkia. 



Neulegraffiti mopo ja kukkivat kukat






Me matkustamme









Aamulla suuntasin bussiin mopo kainalossa, pikkasen sain ihmetteleviä katseita täydessä bussissa. Aamutuimaan en ollut hirveen höpötys tuulella, joten itse keskityin vielä silloin puhelimen selailuun. Onneksi minun pysäkki on lähes ensimmäisiä niin minä ja mopo saatiin istumapaikkat.












Viime vuoden paikka Espalla oli varattuna, joten jouduimme pyörimään hetken ennen kuin löysimme sopivan kohdan, josta ihmiset meidät näkisivät.







Muutama ihana ystävä piipahti ja paljon saatiin ohikulkijoilta taas huomiota. Monen puhelimessa tai kamerassa meidän mopo nyt oleilee. Muutama ohikulkija tuli myös juttelemaan ja istahtivat hetkeksi meidän kanssa.



Mopo, minä ja uusi mekko



Mopo kainaloon ja menoksi




Päivän päätteeksi otimme lasin skumppaa
ja totsimme että päivä sujui erittäin hyvin.

Mopo on edelleen vailla väliaikiasta kotia, jos keksit mihin sen voisi viedä näytille niin vinkkaa meille.


IHANAA KESÄÄ KAIKILLE!




perjantai 8. kesäkuuta 2018

Asu huomiseen kiEMuran tapahtumaan

Tuli tehtyä itselle asu huomiselle kiEMuran kukkiva KIP-tapahtumaan. Lähtökohta oli tietenkin farkku ja käytin vielä niitä pienempiä palasia joita on jäänyt muista projekteista.






Farkun palasia leikkelin takapihalla, kun sillon sattui ne touko-kesäkuun helteet olemaan.























Ja sitten iltasin kun pihalle ei enää arinko paistanut menin ompelemaan palasista kangasta. Kaavat tein eräästä vanhasta mekosta jonka mallista olen tykännyt paljon. Mittailin kaavojen avulla kuinka isot kankaat tulee tehdä.


























Mekon takatasku sai koristeeksi huomisen tapahtuman mukaan kukkasia ja perhosia.
Jos haluat oppia jonkin noista tekemään niin tule mukaan tapahtumaan, niin minä neuvon.




























Toivotaan että huomenna ilma suosii meitä, etten joudu peittämään mekkoa villapaidalla tai sadetakilla.


Minun valokuvaajana toimi taas toinen poikani 7v 💓




Tulethan huomenna 9.6.2018 klo. 12-15 meidän kanssa Helsinkiin Espalle, vietetään mukava virkka/kudo julkisella paikalla päivä.