keskiviikko 25. heinäkuuta 2018

Valokuvat seinälle

Minulla on aina ollut valokuvia esillä, niin pöydillä kuin seinilläkin. Nyt keksin että haluaisin vähän enempikin kuvia seinälle, asioista jotka tekevät minut onnelliseksi. Idean taas nappasin yllättäen Pinterestistä. Siellä oli muutamakin malli joita mietin. Tämä toteuttamani oli yksi niistä ja toinen mitä mietin oli se, että olisin tehnyt sydämen huoneen nurkkaan. Mutta nyt kun kuvat on seinällä olen varma, että tämä oli ainakin meidän asuntoon parempi. 


Sommitelma vielä lattialla.

Tilasin ison kasan valokuvia valkoisella reunuksella. Suurimman osan otin sepia värisenä sekä muutamia ihan tavallisina värikuvina. Värikuvia olisi saanut olla vähän enempi, mutta tämä taulu on siitä hyvä että voin koska vaan vaihtaa kuvat. 

Käytin kuvien kiinnittämiseen kaksipuolista teippiä. Leikkasin tosi pienet palat kuvien jokaiseen  nurkkaan.
Käyttämäni teippi.

Seinälle laitoin narun jotta saisin kuvat edes suunnilleen suoraan. Ja sitten vain asettelemaan kuvia.


Sydän alkaa hahmottua.

Äkkiä sydän olikin valmis ja olin enempi kuin tyytyväinen




Siinä se nyt on.


Vähän kauempaa kuvattuna.


Kuvia jäi vielä kasallinen, mitäköhän kivaa näistä keksisi?





Minulla on tämä viikko vielä omaa aikaa, pojat lomailee mökillä. Olen nähnyt ihania ystäviä ja viikonloppuna vietettiin yhden ihanan ystävän häitä, oli niin ihanat juhlat.
 Kyllä saan olla hyvin onnellinen, että on tullut ihania ihmisiä ympärille. Voin sanoa, että olen todella onnekas ystävistäni ja tietenkin lapsistani.

IHANAA KESÄÄ!



perjantai 20. heinäkuuta 2018

Ruttuinen hihatin

Tein kesäloman alussa ruttuvillasukat ja niitä tehdessä mietin, että ruttuneuloksesta tulisi aika hieno hiha. Olen joskus aikanaan tehnyt hihattimen ja totesin, että se on tarpeeksi helppo neulonta lomamoodiin.















Langan halusin raitalankaa ja sattumalta kun kävin kaupassa löysin tarjouksesta Novitan Hyrrä lankaa. Pähkäilin pitkään kaupassa riittääkö kaksi kerää vai tarvitsenko kolme (kerät 200g/kerä).Onneksi otin kolme, kaksi ei olisi ihan riittänyt.






















Hihatinta neuloin vaikka ja missä, mökollä, rannalla, kylpylässä, leikkipuistossa jne. Työ eteni nopeasti.


















Ohjetta mulla ei tälle ole, kokeilemalla tein. Alla on mun muistiinpanot, mutta en edes itse ota niistä juuri selvää...




Kuvia valmiista hihattimesta:




































Onneksi tänä kesänä vielä ei ole ollut tarvetta tälle, mutta eiköhän kelit viilene taas ja tämä on oivallinen lämmitin.


Minä olen nyt tällä viikolla viettänyt omaa aikaa kotona, lapset jäi vielä mökille. Olen nähnyt ystäviä, muokannut ihanan ystävän hääpukua ja huomenna saamme juhlia häitä.


Ihanaa viikonloppua kaikille!



perjantai 13. heinäkuuta 2018

Päiväretki mökiltä...Eläinten vanhainkoti

Tänään meille rantautui ukkosrintama. Lähdettiin aamulla toisen pojan kanssa aurinkoisessa ilmassa pyöräilemään, mutta puolessavälissä matkaa rupesi vähäsen satamaan joten päätimme lähteä reippaasti takaisin mökille ja pihaan sapuessa sade yltyi kovaksi. Ja nyt muutaman tunnin on ukkonen mennyt ja tullut. Joten nyt on hyvä hetki kirjoitella tänne.

Eilen jo kirjoittelin meidän reissusta Wanhaan Markkiin Ylistaroon. Eilinen postaus keskittyi myymälään, tänään kirjotankin sitten niistä ihanista eläimistä.


Oli muutama kartsakin, vanhempien asukkaden seassa.


Kuten jo eilen kerroin niin Wanha Markki on kunnostettu maatila, ihanat punamultaiset talot, aitat ja talli sijaitsevat pihalla.
Osa eläimissä oli aitauksissan ja osa liikkui ihan vapaana pihapiirissä. Kaikkien aitauksien lähelle pääsi ja eläimet tulivat omien halujensa mukaan rapsutettavaksi. Myymälästä myös sai ostaa pienissä pusseissa herkkuja eläimille, jos halusi niitä ruokkia. Pihalle maksu oli 6€/hlö (alle 2v pääsivät ilmaiseksi).


Pihapiiri


Kaikista eläimistä oli pieni kertomus, jossa oli nimi sekä minkä luonteinen kyseinen eläin on ja tykkääkö rapsuttelusta vai ei.


Annan nyt kuvien kertoa minkälainen paikka on:































Pojalla oli mukana oma pehmolelu Jäijää-apina joka kulkee ihan kaikkialla mukana.













































 Poikia jännitti koskea karjua. Ilma oli todella lämmin eli eläimet ottivat levon kannalta päivän.


 Minipossu
















Nämä kanat oli minun lemppareita. Toinen poika sanoi niitä pöllökanoiksi ja toinen sanoi että niillä on pitkätkalsarit kesälläkin jalassa.



Alpakoilta oli turkki leikattu, oli aikas veikeän nälöisiä lyhytkarvaisena.



Eipä ollut pojat ennen kalkkunaa nähneet, joten sekin oli kokemus.


Pupulle oli rakennettu ihan oma pohjalainen talo.


Toinen poika halusi moneen kertaan päästä kuvassa olevaan aittaan. Hän ihastui kissavanhukseen ja halusi nähdä hänet monen monta kertaa.



Kissanpäivät



Pihapiirissä oli kaikenlaista rekvisiittaa, tässä yksi ihana oivallus, Puimuri pehmiskioski.




Me ei pystytä kotieläintä ottamaan toisen pojan pahan allergian takia, joten tälläiset paikat ovat siksikin meille tärkeitä. Itse vaan unohdin täysin aamulla antaa pojalle allergialääkettä, joten kun lähdimme tilalta niin pojan silmiä vähän kutisi. Mutta onneksi selvisimme vain pienellä kutinalla.


Suosittelen ehdottomasti kaikille paikkaa. Itse aion viimeistään ensi kesänä vierailla taas tuolla. Jos asuisin lähempänä niin vierailisin varmasti useammin. Kannatta tarkistaa aukioloajat nettisivuilta, koska paikka ei ole auki kuin kesäisin ja sillonkin maanantaisin he viettävät vapaapäivää.


Ihanaa kesää kaikille!

Onko ideoita Suomessa ihanista paikoista missä kannatta ehdottomasti vierailla?
Ja jos keksit jonkun must paikan matkalle Vaasa-Helsinki niin vinkkaa, ajelen tuon matkan tulevana maanantaina.



torstai 12. heinäkuuta 2018

Päiväreissu mökiltä ja olen ihan lovena...

Lähdettiin hakemaan minun äitiä Seinäjoelta, kun hän oli ollut reissussa ystävänsä kanssa. Oli tiedossa, että vasta illalla äitini olisi Seinäjoella, mutta me lähdimme mökiltä (matkaa Seinäjoelle 85km) jo liikenteeseen puolilta päivin. Olin kuullut usein puhuttavan eläinten vanhainkodista Wanhasta Markista Ylistarossa ja päätimme pistäytyä siellä. Nyt teen kaksi postausta siitä paikasta, koska muuten yhdestä tulisi niin valtavan pitkä.

Olin tietoinen paikasta sen verran, että siellä on pihalla iäkkäitä eläimiä, jotka saa viettää viimeisiä vuosiaan siellä. En tiennyt ollenkaan ihanasta myymälästä, joka oli myös siellä. Tämä postaus keskittyy myymälään.

Jo ulkona esineet olivat niin ihania
Minun mekosta enempi edellisessä postauksessa

Pihapiiri oli kunnostettuja vanhoja punamultaisia taloja, aittoja ja talli, jopa yksi latokin löytyi pihalta (harmi kun ei tullut otettua siitä kuvaa)




Myymälään astuessani en edes tajunnut mikä ihanuus minua odottaa. Alkujaan etsimme kahvilaa, koska oli kuuma päivä ja kaipasimme kylmää juotavaa. Kahvila oli sijoitettu myymälän ensimmäisen kerroksen viimeiseen huoneeseen, onneksi niin koska tajusin silloin sen todellisuuden millainen myymälä on. Ja toinen onni oli se, että oma isäni oli reissussa mukana niin sain aika rauhassa kierrellä myymälässä. 


Kahvila löytyi, mutta ei meinannut malttaa istua edes hetkeä kun teki mieli mennä ihastelemaan kaikkia ihanuuksia.


Myymälä oli kaksikerroksinen ja tuotteet oli taidokkaasti jaoteltu väreittäin huoneisiin. Tähän alle laitan kuvi joita tuli otettua ihastelun ohella.

Valkoinen huone


Sininen huone:





















Kultainen huone:

























Vaaleanpunainen huone:





Keltainen/beige ja punainen huone:



Viimeinen huone yläkerrassa oli valkoinen/luonnonvalkoinen, siellä oli monta pukua jonka olisi hääpuvuksikin voinut ajatella.


Näin jälkikäteen kun katsoo kuvia niin on monta kohtaa mistä olisi pitänyt ottaa kuva, mutta eipä se enää auta.



Pihalta löytyi myös löytöaitta, jossa oli alennettuja tuotteita.



Tälläiset ostokset tarttuivat minulle mukaan. Olisin voinut ostaa vaikka ja mitä mut pakko oli olla kohtuus.


Ehdottomasti suosittelen paikkaa kaikille, varsinkin jos lähistöllä ajelet . Minä nyt kun tiedän paikan aion viimeistään ensi kesänä taas mennä. Olisin muuten kotimatkalla käynyt, mutta valitettavasti juuri maanantaina jollon lähden ajelemaan paikka viettää vapaapäivää. Ja jos suunnittelet matkaa tuonne niin kannattaa tarkistaa nettisivuilta aukioloajat.


 Wanhasta Markista ajoimme Seinäjoelle. Minä suuntasin keskustaan vähän pyörimään ja pojat menivät Hoploppiin reippailemaan siksi aikaa, että äitini tuli. Seinäjoella alkoi juuri kyseisenä päivänä Tangomarkkinat niin olihan mun pakko käydä vähän portin tuntumassa fiilistelemässä.

Minun uusi hattu sopi tänne oikein hyvin.



Seuraavan postauksen teenkin Wanhan Markin ihanista eläin vanhuksista 💖



Onko sinulla ehdottaa jotain paikka mihin kannattaisi lähteä käymään vaikka vähän pidemmänkin matkan päästä? Maanantaina ajelen Pohjanmaalta Helsinkiin, olisko sille matkalle ehdotuksia?