keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Mekko helteille

Sain äidiltäni keväällä kasan vanhoja Suuri käsityö-lehtiä, joita kesän alussa selailin kun pahimmat koulukiireet helpottivat. Valitsin sieltä muutaman kiinnostavan mallin ja kävin muutaman kankaankin ostamassa Eurokankaan palalaarista. Kotona en ehtinyt aloittaa ompelua, joten kankaat ja kaavat otin mökille mukaan kun lähdin kesäloman viettoon. Mökillä on mummuni vanha ompelukone, joten ajattelin että kyllä minä ainakin yhden mekon sillä ompelen. No kyllä mekkon kasaan sain, monen kiroilun jälkeen. Tuli kyllä kova ikävä omaa ompelukonetta ja saumuria.


Mekko valmiina minun päällä


Hyvä asia mökillä oli se, että siellä on iso huone ýläkerrassa jossa oli tilaa ommella. Siellä on myös iso pöytä jossa pystyi kaavat piirtämään sekä leikkaamaan kankaan ilman että selkä on täysin jumissa. Haastetta toi taas kun valmiskaavoista ei koskaan tiedä mikä koko on sopiva. Olen nyt tehnyt muutamia vaatteita Suuren käsityö-lehden kaavoilla ja taitaa riippua täysin lehden vuodesta millaiset väljyydet kaavoissa on.


   
Leikkaa liimaa ja askartele...vai miten se menikään...

Iltse ompelu oli nopeata, ainut mikä vähän haastoi oli kaulus. Omalla koneella se olisi kyllä sujunut helpolla, mutta mummun vanha ompelukone ei ole kovin tarkka ja tikki on mitä on. Tyytyväinen silti olen lopputulokseen.



























Kotoa otin myös palan farkkukangasta josta tein kauluksen ja farkuista yhden taskun. Eihän asu ole mitään ilman jotain farkkukoristetta.


Tässä lehti (2/2011) josta otin kaavan, sekä kuva lehdessä olleesta mallista. Ajattelin tehdä myös kuvassa olevan tunikan, mutta sen teen vasta kun oma ompelukone ja saumuri on käytössä. 
























Me ollaan poikien kanssa viettämässä nyt lomaa Härmän kylpylässä ja ilmat ovat suosineet. Olemme uineet, ulkoilleet ym. Ihanaa on se, ettei tarvitse miettiä mitään arkiaskareita. Huomaan vaan, että meidän perhe haluaa paljon rauhaa lomalla. Uimaan me mennään aina kun tiedetään että muut ovat syömässä eikä mihinkään yhteisiin touhuihin olla osallistuttu. Mutta tämä onkin meidän tapa lomailla, joku muu tykkää toisenlaisesta touhusta. 




Tikat on lennellyt meidän perheen toimesta:


























Tänään päivällä minä löhöilin ja neuloin, pojat kuvasivat pehmoapinaa josta tehdään joskus yhdessä jonkinlainen tarina. Jos tulee hyvä niin voin sen tännekin julkaista. Tämän päivän poikien kuvista ja videoista ainakin tuli tosi hyviä.



























IHANAA KESÄÄ 💖


Rakastan niin luonnonkukkia.

4 kommenttia:

  1. Ihana mekko! Juuri tuollaisen hellemekon minäkin tarvitsisin, ihanan väljän, mutta kaulus on se "juttu", joten pistän idean korvan taakse. Muistaakseni tuo kaavalehtikin löytyy hyllystäni, mutten ollut osannut ajatella lehden kuvan perusteella, että mekko olisi toteuttamiskelpoinen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pariin kertaan mietin onko malli oikeasti hyvä vai ei. Nyt tästä mekosta on tullut jo niin lemppari että taidan riisua tämän vasta syksyllä päältäni;)

      Poista
  2. Ihanan rento mekko :) Kun pääsisi pian ompelemaan...

    VastaaPoista