torstai 30. marraskuuta 2017

kiEMuran joulumyyjäiskalenteri alkaa huomenna!

Huomenna saa avata joulukalenterien ensimmäisen luukun! Jee!

Myös blogeissa, instassa ja vaikka missä alkaa monilla erilaisia joulukalentereita, ja kiEMura tekee omansa - tosin luukkuja on vain kuusi kappaletta, ja kalenteri johdattelee meitä kohti Naisten Joulumessuja, jotka alkavat viimeisen luukun päivänä, eli 6.12.

Luukut aukeavat täällä blgissa, mutta muistuttelemme niistä myös facebookissa ja instassa. Muista siis klikata seuraa -nappulaa vaikka molemmissa! :) Nopeimmat linkit löytyvät tuosta sivusta ->






Nähdään messuilla!

tiistai 21. marraskuuta 2017

Kuinka kiEMurat syntyvät

Ennen vanhaan - silloin kun luettiin vielä lehtiä ja kirjoja - minulle tärkein inspiraation lähde olivat painetut tekstit ja ennen kaikkea kuvat. Olin ahkera kirjastossakävijä, ja lainasin kaikki mahdolliset käsityökirjat ja -lehdet. 

Kun kukkarosta löytyi muutama "ylimääräinen" raha, ostin niillä lehtiä ja kirjoja. Kaikkein himoituimpia olivat ulkomaalaiset (italialaiset!) häälehdet: niissä oli upeita kuvia ja käsittämättömiä luomuksia, joiden kaavoittamista ja rakentamista jaksoin ihmetellä aina uudestaan ja uudestaan. Pidin leikekirjaa, jonne keräsin lehtikuvista hienoimmat. Leikekirja on vieläkin olemassa, ja kun kerran sitä tässä selailin, huomasin, että muoti todellakin toistaa itseään, ja vanhat ideakuvani toimivat edelleen :)

Nykyään ideoiden kerääminen on vähän liian helppoa, kun ideasivustoja, Facebook-ryhmiä ja käsityöblogeja on pilvin pimein. Niiden syövereistä minunkin ideani juontavat: olen hullu pinnaaja (Pinterestin käyttäjä), ja kuuluun tusinaan käsityöryhmään Facebookissa. Joskus joku idea on mainio sellaisenaan, mutta usein päädyn testailemaan eri tekniikoita ja soveltamaan yhtä ohjetta toiseen, jolloin lopputulos on..

.. no välillä mitä sattuu. Mutta kiemuran kautta toiseen ja lopputulos (tai lopullinen tuote) on yhdistelmä montaa ideaa.


Ihan vaan inspiraatioksi ;)
Joskus illat ovat parhaita askarteluaikoja, ja jos ilta sattuu olemaan lauantai, niin mikä ettei! :)
Kuvassa myös myyntiin tulevia asioita.


Löydän useimmiten aikaa askarteluille ja ompelulle joko juuri silloin, kun sille ei olisi oikeasti aikaa (eli juuri ennen kuin jotain pitäisi olla jo valmiina) tai viikonloppuisin. Parasta on sellainen viikonloppu, kun mitään muuta sovittua ohjelmaa ei ole (kyllä, minusta on tullut se joka jää mieluummin kotiin kutomaan, kuin lähtee ulos rilluttelemaan!), saa herätä rauhassa, vetää villasukat jalkaan ja keittää jättikupin teetä tai kahvia, pinnailla hieman inspiraatiokuvia ja sitten alkaa hommiin.

Tapanani on kerätä kaikki mahdolliset tarvikkeet esille (viime aikoina tämä on tarkoittanut, että päivällinen syödään ruokapöydän sijaan sohvan äärellä, koska työhuoneeni on täynnä myyjäisvalmisteluja), ja sitten alan valmistaa mitä milloinkin. Ammatti-ihminen minussa tekee töitä järjestelmällisesti ja vaihe kerrallaan: ommellaan ensi monta kahvaa kasseja varten, ja sitten kaikki kahvat ommellaan laukkuihin kerralla ja niin edespäin.


Uskollinen ystävä on myös laaduntarkkailija <3


Nyt olen koittanut saada aloitettuja projekteja valmiiksi, ja testasin enää viimeisen "uuden" idean, eli käytin farkkujen lahkeensuut hyödyksi tekemällä niistä uutta kangasta. Farkuissa kiehtoo ja inspiroi  niiden menneisyys: kukahan näitä on pitänyt, miltä vuodelta nämä ovat, missähän kaikkialla nämäkin farkut ovat reissannneet. Olen myös törmännyt farkkuihin, joita olen aikanaan ollut tuottamassa, joten jokin kiemura näissäkin sulkeutuu! Oi aikoja!

Vaikka pesemme kaikki kierrätettävät kankaamme, löytyy taskun pohjilta ja lahkeensuista välillä vielä yllätyksiä: heinänkorsi, kuivunut lehden palanen, hiekkaa.. Purkuhommat ovat sotkuisia, farkkunöyhtää löytyy joka paikasta eli imuri on hyvä ollä käsillä (eikä suinkaan omalla paikallaan siivouskomerossa..).


Mukavinta on testaukset (ja jos ne onnistuu!)


En silti suinkaan ole liian järjestelmällinen (työhuoneeni on kuvaan kelpaamatonta materiaalia!) ja eksyn usein kokeilemaan jotain muuta kuin alunperin aloitin. Viikonloppuna käsiini osui Marin mökiltä löytyneet vanhat ompelukoneen puolat ja minun isoäitini vanhat nepparit. Niistä muistin kerran nähneeni Pinterestissä koruja, ja pakkohan minun oli muutamat tehdä. Myyjäisiin muka -luulen, etten raaski näistä vielä luopua, vaan käytän itse. Niinkuin kaikkia niitä muita miljoonia testauksia :) 


Aarteita mökiltä ja mummin kätköistä

..ja ripauksella jotain uutta.


Tule katsomaan, mitä luomuksia vedämme itse päällemme ja mitä päätyy myyntiin asti Naisten Joulumessuilla Wanhassa Satamassa, ihan pian, eli itsenäisyyspäivästä eteenpäin koko loppuviikon ajan! :) 



keskiviikko 8. marraskuuta 2017

kiEMura Naisten Joulumessuilla

Kauan ollaan tätä suunniteltu, työstetty ja odotettu, ja ihan kohta pakkaillaan tavaroita kasaan, ja suunnataan kohti Naisten Joulumessuja. Jännittää! Alle kuukausi aikaa; ompelukoneet surraa, liimaa kuluu, leimasin paukkuu ja laatikot ja laukut täyttyy myyntiin tulevista tavaroista..! 





Olisi tosi kiva tavata teitä meidän lukijoita ja seuraajia, joten jos olette tulossa ostoksille, niin tulkaa moikkaamaan meitä! Paikkana siis Wanha Satama Helsingissä ja ajankohta 6.-10.12.2017. Meidät löytää C-salista paikalta 72. 

Ja jos pöytäkarttaa ei osu silmiin, niin ei hätää: me luvataan, että tunnistatte meidät, etsikää vain kahta hassusti pukeutunutta naista ;) Farkkua nimittäin on luvassa sekä myyntipöydässä että meidän päällä. Ja jos et farkusta materiaalina innostu, niin ei hätää: meillä on myös virkattuja juttuja myynnissä, ja paljon joulukoristeita ja -kortteja, somisteita ja koruja - muustakin kierrätysmateriaalista kuin farkusta.

Jos et pääse messuille, niin käy seuraamassa messupäivien tunnelmia meidän Facebookissa, ja Instagramissa. Tänne blogiin laitetaan varmasti myös kuvia ja ajatuksia siitä, miten tapahtuma sujui, ja miltä meidän tulevaisuus näyttää. Ensimmäiset myyjäiset koskaan, tämä on meidän näytön paikka!