sunnuntai 27. elokuuta 2017

Lasten kanssa touhua...piirtämistä ja maalaamista kankaalle





 Tänään kaivettiin poikien kanssa yksi mun valkoinen paita, muutama tyynyliina, kangasvärit, kangastussit ja pensselit.

Kuvassa olen kuulemma minä 💓

Me ollaan ennenkin piirrelty kankaalle ja minusta se on mainio tapa säästää jotain lasten piirrustuksia tulevaisuuteen. Vamasti aion tyynyliinaa käyttää, värit pysyvät yllättävän hyvin pesussa. Ja kun kuvat alkaa haalistumaan laitan ne kaappiin odottamaan sitä että voin antaa ne pojille joskus sitten kun he ovat aikuisia tai sitten vaan säästän itselläni ja katselen niitä ja muistelen.

värit joita käytettiin

Mulle on hiljalleen kertynyt jos jonkinlaisia kangasvärejä ja tusseja. Eli ei tarvinut kuin kaivella kaappeja ja aloittaa hommat. Paita oli joku valkoinen jonka olen ostanut aikoja sitten, mutta jäänyt käyttämättömäksi. Ainut toive mulla oli siihen aluksi, että haluan molemman pojan piirtävän siihen jotain.

Testailtiin ennen varsinaista maalaamista/piirtämistä




Pojat työntouhussa



Paita takaa...perhonen
Paita edestä









 Tyynyn toinen puoli
Toinen teki kaksipuoleisen tyynyliinasta







Ja sitten toisen jätkän tyynyliina
Lopuksi kaikki työt silitetään niin piirrustukset ha maalaukset pysyvät kankaassa. Ja ei muuta kuin käyttämään.


Siinä meidän tämän viikonlopun askartelut. Olipa taas haskaa touhuilla porukalla. Arki vaan vie liikaakin, olis ihanaa askarella poikien kanssa paljon enempi mitä nykyään ehditään.



Ni ja muistakaa kun tekee lasten kanssa juttuja jotka aikoo säästää niin laittakaa joko vuosiluku tai lapsen ikä, ei sitä enää muutaman vuden kuluttua muista koska työ on tehty.

ja pojat


keskiviikko 23. elokuuta 2017

Mopon väliaikainen koti





Aiemmassa postauksessa vihjailin, että meidän meidän neulegraffiti mopo lähtee seikkailemaan. 

Mopo pääsi matkustamaan.
Tänään koulun jälkeen ajelin Espooseen Soukan Menitaan viemään mopoa ihanaan väliaikaiseen kotiin. Mopolle oli varattu tilava paikka näyteikkunasta, missä se asustaa ainakin jonkun hetken.







 Kuvissa on mopo vielä etsimässä tarkkaa kohtaa näyteikkunalta, mutta kyllä se vaan sopii siihen kuin nenä päähän. Käykää kaikki katsomassa mopoa (kuva instaan olisi kiva #kiEMura) ja samalla kannattaa käydä vähän lankaostoksilla. Jos et ole koskaan Menitassa käynyt, niin kiEMra antaa isot suositukset.



Osiotteita mistä kaikkialta meidät löydät





maanantai 21. elokuuta 2017

Aiemmin tehdyt huopatossut saivat uuden ilmeen...

Niin se on meidän arki lähtenyt käyntiin, haasteita on mutta eiköhän se tasaannu hiljalleen. Poikia jänskättää yksin koulumatkan kulkeminen ja minua alkanut jo jänskättää syyskuun lopulla alkava työharjoittelu. Joten nyt kaikkien näiden arjen juttujen takia tuunailut ja käsityöt ovat jääneet vähän vähille.




Ennen koulujen alkua aloitin tämän projektin ja tänään vihdoin sain sen valmiiksi. Kyseessä on siis minun aiemmin  itse tekemät huopatossut, joihin kävin suutarilla laittamassa pohjat jotta voin niitä käyttää myös ulkona. Tossut ovat jääneet aika pitkälti käyttämättä en jotenkin tykännyt vaan niistä. Muutaman vuoden ne ovat pyörineet kenkäkaapissa odottaen uutta ideaa.




Tässä huopatossut kun aikanaan ne tein.

Jotenkin noiden alkuperäisten tossujen varsi ei ollut mielestäni ulkokenkiin sopivat. Nyt kun olen tehnyt paljon farkuista juttuja niin siitähän se idea sitten taas lähti. Yksien farkkujen lahkeista leikkasin sopivat pätkät ja kiinnittelin ne tossuissa oleviin resoreihin. Lisäsin vielä muutamat niitit joita käytin myös aiemmassa postauksessa sormuksiin. Ja niin mun huopatossut saivat paljon minun silmääni miellyttävämmän ilmen.




Siinä ne tossut on uudistuneena ja nyt vaan odotellaan pakkasia 😆.



Psssst...Meidän mopo lähtee retkelle keskiviikkona, siitä juttua lähipäivinä


perjantai 11. elokuuta 2017

Suomi 100v villasukat...keksitään minun sukille joku onnellinen omistaja




Viime syksynä Novita järjesti kilpailun jossa piti toteuttaa neule Suomen 100 vuoden kunniaksi. Minä osallistuin kilpailuun sini- ja valkovuokko villasukilla ja sijoituin neljänneksi.
Minun toteuttamat sukat.
Kuva Novita lehdestä kevät 2017

Viime kesänä ja syksynä tein todella paljon erilaisia villasukkia, joten oli helppo päättää että osallistun kilpailuun juuri villasukilla. (Joskus tulevaisuudessa voisin kirjotella lisää villasukista joita kaapit pursuaa)

Tässä kuva viime syksyltä Novitan kilpailusta.
 Kuva lainattu Novitaknitsin sivuilta.

Olen tehnyt jos jonkinlaisia villasukkia. Neulominen ja virkkaaminen sujuu minulta hyvin, joten päädyin yhdistämää nämä tekniikat työssäni. Ensimmäinen ajatus oli että olisin tehnyt tossuosan huopuvasta langasta joten se olisi ollut paksumpi, mutta koska Novitalla ei löytynyt valkoista huopuvaa lankaa päädyin tekemään sukan vahvennetulla neuleella (ohjeesta selviää paremmin miten sukkaosa on tehty). Varren kukkia olin aiemminkin tehnyt, nyt päädyin kokeilemaan voisiko niistä yhdistämällä tehdä putkea ja liittää sukkaan. Hyvinhän tuo sitten onnistuikin. Ohje löytyy tästä linkistä: https://www.novitaknits.com/fi/fi/node/27833/instructions

Villasukat metsässä.
Kuva Novitan lehdestä.


Mutta siis asiaan, tämän postauksen idea olisi nyt se että haluaisin lahjoittaa minun Suomi 100v villasukat jollekkin joka oikeasti tarvitsee ja ilahtuu aidosti näistä. Saajan jalka tulisi olla noin 37 kokoa. Ehdotuksia saisi laittaa Kiemuran Facebook sivuille, jossa on kuva näistä sukista. Paras ehdotus kun löytyy niin enempi kuin mielellään sukat lahjoitan hänelle 😊. Kiemuran Facebookin löydät tästä: KiEMura facebook



Tässä vielä sukat minun omissa jaloissani.


Pienillä jutuilla voit ilahduttaa lähimmäistäsi tai jopa tuntematonta, laitetaanko hyvä kiertämään 😊?



maanantai 7. elokuuta 2017

Vanhoihin kenkiin uusi ilme

Tässä vielä lomailen hetken ja ilmat ei suosi ulkoilulle niin pitää sitten keksiä sisällä mukavia puuhia. Pojilla alkaa ensimmäinen luokka torstaina ja minulla alkaa uudet haasteet ensi maanantaina kun siirryn kanssa opiskelemaan. Meidän arki muuttuu kertaheitolla, mutta uskon että kaikki sujuu oikein mahtavasti. Joten vielä kun lomaa on hetki jäljellä niin kaikki me touhutaan sellaista mikä on jokaisen mieleen, pojat leikkii Legoilla ja minä askartelen. Huomiseksi onneksi vihdoin luvattu parempaa ilmaa eli silloin ulkoillaan koko päivä.


Tänään otin käsittelyyn kengät jotka olen aikanaan ostanut jostain alennuksella muutamalla eurolla, mutta jääneet lähes käyttämättömäksi. Joten päädyin että olkoon nämä minun testikappaleet meni syteen tai saveen.


Tälläiset kengät valmistui

Koitin katella ohjeita että millä porukka on liimaillut kenkiin kiinni paperia, kangasta tai muuta, mutta ei hyvää ohjetta löytynyt joten päädyin tekemään Eri Keepperillä. Vähän epäilyttää kestääkö kengät tulevaisuudessa kosteutta, mutta aika näyttää tuon.


Tässä kengät joita lähdin tuunaamaan
Poistin kengistä edessä olevat rusetit. Muuten niille ei tarvinnut tehdä muuta, koska olivat ehkä kerran olleet vain ulkona joten eivät olleet edes likaiset. En suojannut millään kohtia mihin en liimaa paperia. 

Yhdestä askarteluprojektista on jäänyt
ylimääräiseksi sanakirjan sivuja.

Paperi jota käytin tähän oli vahan Suomi-Saksa sanakirjan sivuja. Nämä sivut ovat siitä hyviä, että ovat ohutta paperia joten asettuu kenkien muotoon paremmin kuin paksumpi paperi. Multa löytyy kaapeista jos jonkinlaisia askarteluun sopivia tarvikkeita. Totesin että onneks tuli noikin sivut säästettyä, tähän projektiin ne olivat juuri sopivia.

Tässä muita tarvikkeita mitä käytin..

Tein muoviastiaan liima-vesi-glitteri seoksen, johon sitten paperisilpun kastan ja kiinnitän kenkiin.

liima-vesi-glitter seos


Laitoin ensin kengän pintaan siveltimen avulla kerroksen Eri Keeperiä sellaisenaan. Tein kengän osissa, ensin sivelin liimaa noin 1/3 kengästä.

Liimaa kengän pintaan.

Revin valmiiksi paperista silppua. Osa paloista saa olla aika pientä, koska kengän pyöreä muoto vaatii sen. Jos palat ovat liian isoja niin ne eivät asetu hyvin.

Valmiiksi silputtua paperia.

Upotin silputut paperin palaset liima-vesi-glitteri seokseen. Sieltä nostelin yksi kerrallaan palasia ja asettelin kengän pinnalle. Yritin saada reunat mahdollisimman siisteiksi. 

   





Palojen asettelua





















Näin sitten laitetaan koko kenkä täyteen paperinpaloja. Tietenkinhän voi tehdä kengät joissa on vain osaksi koristetta paperista. Se onkin sitten taiteilua että saa kaikki palat pysymään paikallaan kun pyörittelee kenkää käsissä ja yrittää saada ne siistiksi.


Ensimmäinen kenkä valmiina.





   
Yöksi laitoin kengät roikkumaan lavuaarin päällä koukkuihin.
Taustalla näkyy joulupallot jotka tein lopusta liima-vesi-glitter seoksesta. 

Annoin kenkien kuivua seuraavaan päivään asti ja sitten laitoin spraylakkaa. Nyt ne kengät on taas kuvumassa, ajattelin tuota lakkaa muutaman kerran vielä lakata. Kerron sitten joskus kuis noille kengille käy käytössä eli jos tällä tyylillä kengät tuunaat niin en vielä voi luvata että ne kestää kosteutta 😁


  
Tässä vielä kengät. Kuva ei kyllä ole eduksi kengille,
 luonnossa mielestäni paljon paremman näköiset. 

Minä olen aiemminkin tuunaillut kenkiä, laitan tähän kollaasin missä muutamat tuunaamani kengät. Jos itellä ei löydy kenkiä joita tuunata niin kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksesta saa halvalla kenkiä jopa ilmaiseksikin voi hyvällä tuurilla löytää.







Kertokaas ideoita miten vielä voisin kenkä tuunailla 😊



sunnuntai 6. elokuuta 2017

Lasten kanssa suklaatryffeleitä

Mä en ole todellakaan mikään taitava kokki. Vähän paremmin sujuu leipominen, mutta senkin jätän yleensä taitavampien tehtäväksi. Kuitenkin haluan lapsille opettaa että kaikenlaista voi myös tehdä itse. Me paljon askarrellaan, piirretään ym. mutta tänään teimme suklaatryffeleitä. Löysin muutama vuosi sitten samanlaisen ohjeen tryffeleihin jota olemme oman äitini kanssa tehneet kun minä olen ollut pieni. Joten tämä on tälläinen sukupolvelta toiselle menevä juttu. Minä ja äitini tehtiin erilaisia karkkeja jouluisin joululahjoiksi ja perheellemme syötäväks. Meillä ei ole tullut perinnettä poikien kanssa, että tekisimme niitä tiettyyn vuodenaikaan vaan ainoastaan fiiliksen mukaan

Ohjetta muutama vuosi sitten etsin pitkään netistä, että juuri se oikea löytyi. Ja onnekseni etsiminen tuotti tulosta, Dansukkerin tryffelit.

Kaikki tarvikkeet löytyi entuudestaan, joten oli helppoa vain ryhtyä hommiin.

Tarvikkeet kaivettu kaapeista. Meillä ei ole kaakaotomusokeria,
 mutta sekottelin kaakaota ja tomusokeria sopivassa suhteessa.

Koska ohjeen voi lukea hyvin Dansukkerin ohjeesta niin laitan vain meidän tilannekuvia kuvateksteineen tähän.




Toinen poika pääsi punnitsemaan suklaat. Suklaatahan
 ei ole koskaan liikaa eli ei sitä ohjetta niin tarkkaa kannata lukea

Toinen poika teki meille sitä puuttuvaa kaakaotomusokeria.




   
Ja minä aloin sulatella kookosrasvaa


   
Ja ei muuta kuin suklaat sulamaan kuumaan rasvaan
joka on jo liedeltä otettu pois.


   
Sitten vielä tähän seokseen kaakaotomusokeri. Nyt tämä
 seos saa jäähtyä sen hetken että muut valmistelut on tehty
Sain kun sainkin kovasta fariinisokeri palasta mitattua sopivan määrän...onko kukaan muuten keksinyt millä saa fariinisokerin säilymään pehmeänä? Mulla tuo oli sellasessa suljettavassa Ikean pussissa, mutta eipä ollut tarpeeksi hyvä tähän tarkoitukseen.

Toinen poika avusti kananmunan rikkomisessa ja äiti
rupesi hurruttamaan vatkaimella sopivaa
 vaahtoa fariinisokerista ja kananmunasta
Tällävälin toinen poka asetteli muotteja tarjottimelle.
Tähän tarkoitukseen parempia ovat mini foliomuotit, mutta nämä paperiset
 ovat huomattavasti edullisemmat joten ne kelpaavat meille vallan mainiosti.



Toinen jo malttamattomana odottaa että pääsisi koristelemaan.


 
Ja vihdoin vispataan jäähtynyt suklaa-rasvaseos munasokerivaahtoon.

   
Tähän sitten tarvitaankin kärsivällisyyttä,
että saa sopivan määrän seosta vuokiin.

           
Poikien ensimmäinen kohokohta tietenkin on että saa kulhon kaapia 😜




 
Vielä yhdessä koristeltiin tryffelit ja sitten ne menevätkin
 jääkaappiin huomiseen asti kovettumaan.

 
Tryffelit jo vähän jähmettyneitä niin sai niistä edustavamman kuvan.

Pojillehan mä väitin ettei niitä voi syödä kuin vasta huomenna, mutta mä tässä odottelen että pojat menevät nukkumaan niin aion käydä vähän varkaissa...se on näitä äidin pieniä oikeuksia 😊


Askarrelkaa, piirtäkää, tehkää käsitöitä, kokatkaa, leipokaa ja ihan kaikkea lasten kanssa, ne nauttii siitä kun saavat vanhempiensa tai kenen vaan tutun aikuisen huomion ja oppivat myös uutta. Kyllähän se vaatii siltä aikuiselta välillä pitkääkin pinnaa kun kaikki valmistuisi nopeammin jos yksin tekisi, mutta ei tehdä meidän lapsista uusavuttomia, jooko 😉?