maanantai 27. elokuuta 2018

Laukku farkkujen vyötärökaitaleista

Tekaisin taas vaihteeksi yhden laukun. Tähän laukkuun pääsääntöisesti käytin farkkujen vyötärökaitaleita, hihna on vanha vyö sekä vuori on joku kangas jonka olen aikoinaan ostanut.





Otin kasan farkkuja, joista olen leikannut jo lahkeet muuhun käyttöön. Nyt oli aika keksiä housujen yläosasta jotain kivaa.





Kun tekee vanhasta uutta saa miettiä toteutusta aika monelta kantilta ennen kuin alkaa ommella. Ompelukoneeltakin vaatii paljon, kun ompelee farkkua jossa on monta kerrosta. Minulla on onneksi ihan huippu ompelukone jolla olen ommellut jo lapsesta asti.



Lähdin yhdistelemään vyötärökaitaleita ja näin sain sopivan kokoisen kankaan laukkua varten. Laukun sivulle vielä leikkasin farkun lahkeesta sopivat suikaleet jotta sain laukkuun tilavuutta. Ja tietenkin laukku sai kiEMura logon.



















Niin se laukku sai hiljalleen muotonsa, ja olen enempi kuin tyytyväinen lopputulokseen.


Laukku edestä

Laukku takaa

Laukku sisältä:







IHANAA ALKANUTTA 
VIIKKOA KAIKILLE!


perjantai 24. elokuuta 2018

Pojille paidat

En oo hetkeen tehnyt pojille vaatteita, kun ne ei enää oikein innostu mun tekemistä vaatteista. Mutta viime viikolla kun käväsin Eurokankaassa niin näin liian kivoja trikoo kankaita, joten oli ostettava yksiin paitoihin kankaat.





Kun kangaskauppaan menee pyörällä, niin voi hyvällä omallatunnolla ostaa enempikin kankaita. Pitsikankaista tuli fiftariasuun hameen alle housut, jos innostuu tanssimaan niin, että helmat nousee.
Onnistuin vielä suunnilleen tuplaamaan matkan kun pyöräilin. Se on niin eri ajaa pyörällä, kun on niin tottunut liikkumaan autolla.














Kaavan löysin vanhasta Suuri Käsityö lehdestä 4/2010. Malli oli alkujaan huppari, mutta vähän muokkasin kaavoja.

Näillä lähdettiin


Kankaan kuosi


Pojat tykkää usein pukea samanlaiset vaatteet päälle. Nyt tein paidoista vähän erilaiset. Sama malli ja samat kankaat, mutta silti erilaiset. 


Valmiit paidat


Pientä vääntöä pojat kävivät kumpi paita on kumman, mutta pääsivät sopuun ilman arvontaa. Nyt vielä toivon, että paidat tulevat oikeasti myös käyttöön.



🌻






Mä niin rakastan auringonkukkia. Helsingissä on ihanaa kun on peltoja joihin kylvetään auringonkukkia ja näin syksyllä niitä asukkaat saa käydä poimimassa. Minulla vielä onni, että näitä peltoja on pienen matkan päässä kotoa. Tässä asunnossa on tullut asuttua jo yli 7 vuotta, niin olen tainnut kaikkina näinä syksyinä käynyt poimimassa auringonkukkia.













IHANAA VIIKONLOPPUA !












lauantai 18. elokuuta 2018

Lauantain touhuja

Jotenkin on ollut nihkeää ompelun kanssa. Olen tässä lähinnä tehnyt korjausompeluita kesän aikana. Tänään ajattelin, että jotain uutta on saatava aikaiseksi. Pitkään olen miettinyt farkkutossuja, mutta olen miettinyt minkälaisella kaavalla niitä tekisi.



Selailin vähän pinterestiä ja sitten piirsin oman maun mukaan kaavan. Kaava onnistui muuten, mutta päälliskangas olisi saanut olla isompi jotta pohja ei nouse edestä.


Kaavat, joihin myös käytän kierrätysmateriaalia eli mainoksia.

Ilmat edelleen suosivat eli työskentelin takapihalla, hiki valu mutta en valita.




















Ompeluun ei mennyt kuin hetki ja niinpä tossut ovat valmiit.


























Jos tälläisiä tekisi tulevaisuudessa, niin kaavaa pitäisi pikkasen muokata sekä pohjan voisi tehdä esim. nahasta niin tossut eivät olisi liukkaat. Näistä kyllä tuli kivat kotitossut varsinkin nyt kun kelit ovat vielä lämpimät niin villasukkia ei ole vielä tullut kaivettua esille.


Sain pojat tänään pyöräilemään vähän pidemmän lenkin, kun lupasin että tehdään Geisha-muffineja. Oli kyllä hyvää. Taas tiedän miksi leivon harvoin...mä vaan niin rakastan kaikkea makeeta.







IHANAA VIIKONLOPPUA KAIKILLE!

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Vihdoin ne on valmiit...kaksi vuotta siinä meni

Pitkään olen suunnitellut, että haluan oppia tekemään konttineuletta. Kaksi vuotta sitten aloitin tekemään sukkia Dropsin konttineulesukkien ohjeella, lankana käytin Novitan Nallen Taika lankaa.


Sukat valmiina 2 vuoden aherruksen jälkeen.

Ensimmäisen sukan tein juuri ohjeen mukaan, joka oli mielestäni hankala kun jokaiseen ruutuun käskettiin ottamaan oma pieni lankakerä. Sukkaa tehdessä langat  oli kokoajan ihan solmussa. 


Nämä kuvat ovat kesältä 2016, kun ensimmäinen sukka valmistui:





















Kun olin saanut ensimmäisen sukan valmiiksi, unohtui se ja langat isoon lankakasaan olohuoneen nurkkaan. Aina välillä näin keskeneräisen työn, mutta en saanut inspistä jatkaa sitä. Kunnes tänä keskänä kun lähdin junalla hakemaan poikia mökiltä. Edessä oli n. 4 tunnin junamatka ja ei ollut mitään käsityötä mitä ottaa mukaan. Päätin silloin, että nyt on sopiva hetki jatkaa konttisukkia. 



Kuvion neulonta alkoi sujua hyvin melko nopeasti ja tajusin myös etten tarvitse jokaiseen ruutuun omaa lankaa vaan samalla langalla pystyy neulomaan ruudusta toiseen. Lankaa oli jäljellä n. 1,5 kerää joten tietenkin aloitin neulomaan pienemmällä kerällä. Otin junassa muutaman tilannekuvan, ainahan on kiva laittaa jotain kuvia instaan. No jotenkin tässä kuvia ottaessani kokonainen kerä oli varmaan tippunut penkin alle tai johonkin, koska mökille päästyäni en löytänyt kerää mistään. Meinas itku päästä koska kyseistä lankaa ei enää myydä. Kävin kaikki mahdolliset nettikaupat läpi, mutta ei missään enää myynnissä. Laitoin muutamaan paikkaan viestiäkin, mutta ei ole missään. No viimeinen toivoni oli laittaa Facebookin Lankahamsterit ryhmään viestiä. Sieltä onneksi sain muutamalta ihanalta ihmiseltä viestin ja sain ostettua itselleni kerän tätä lankaa. Kiitos vielä heille jotka olivat minuun yhteydessä 💖.


Kotimatkalla neuloin sukkaa niin pitkälle kuin pääsin sillä puolikkaalla kerällä. Pojat keskittyivät matkalla pelaamiseen.



 

Mökiltä kun saavuimme kotiin oli lankakerä odottamassa postilaatikossa. Ja niin taas jatkui neulominen.
 

Kyllä sai moneen kertaan tavata sukan ohjetta, että ymmärsin mitä pitää tehdä. Nalle lanka oli pikkasen liian paksua ohjeeseen, sukista tuli vähän väljät minun jalkaan. Tyytyväinen silti olen lopputulokseen. Tuon Nalle langan Novita voisi minun mielestä ottaa uudelleen myyntiin, on tosi kaunis lanka.



Kuvia valmiista sukista:





Ihanaa alkavaa syksyä, toivottavasti ilmat vielä suosii meitä!


torstai 9. elokuuta 2018

Omppujen aika

Meikäläisen käsityöt on olleet todella minimissä jo yli puoli vuotta. Käsittämätön työuuvatti vaivaa, enkä kotiin päästyäni jaksa aloittaa mitään isompaa projektia, vaikka mieli tekisi. Piti tehdä hameita työvaatteiksi, hellemekkoja ja korjaus/tuunauskasakin on kasvanut turhan korkeaksi. Mutta ei.

Puutarhassa on tullut touhuttua jonkin verran, lähinnä kasvikaapin tomaattien, yrttien ja chilien kanssa, mutta muutoin takaraivossa muhinut kukkapenkkiremontti on aloittamatta. Marjoja olen jaksanut kerätä vain omista puskista; herukoita ja karviaisia tuli muutama litra pikkupensaistani, jotka ovat juuri sopivan kokoisia, että saan niistä marjat aamupalalle ja pikkupurkit hilloksi - olen hullu hillonkeittäjänainen..


Tomaatit onnistuvat tänä vuonna ehkä ensimmäisen kerran koskaan, niiden kanssa on aina
ennen mennyt jonkin pieleen. Kesäkurpitsasato taas on ollut poikkeuksellisen maltillinen..


Tämä vaaleanpunainen herukka on niin herkku, ettei sitä raatsisi syödä (maistuu muuten myös aivan taivaalliselta!)

Valkosipulit olivat myös uusi kasvatettava tänä vuonna, niistä tuli pieniä, mutta suloisia!


Hillohommissa meni eilisiltakin, ennen uutta kuumaa aaltoa (sää, ei olotila), koska sain työkaverilta pussillisen omenoita. Tein vuosia sitten uunissa omenoista ihanan herkullisen hillon, joten googlettelin taas ohjeita, ja nykyään niitä löytyy useitakin (ekalla kerralla vuosia sitten ehkä vain yksi..).

Uunissa hillo nimittäin valmistuu itsestään, ei kattilan vieressä seisomista eikä vaahdon kuorimista! Yleensä käytän myös todella vähän (hillo)sokeria hilloissani, koska pidän kirpsakoista mauista (karviaisia! raparperia!) ja muutenkin siitä, että hillo on valuvaa, eikä hyytelöä.. Tällä kertaa kuitenkin himotti laittaa joukkoon vähän fariinisokeria, koska se korostaa karamellimaista makua, jonka omppuihin saa uunissa.


Olen sen verran omapäinen, etten seuraa reseptejä muutenkaan, jolloin jokainen hillo ja
leivonnainen on aina erilainen. Tai samanlainen. Kuvassa nimittäin lempimausteeni: aito vanilja,
tähtianis, inkivääri ja kaneli.


Tässä aikaavievin osa hillon valmistuksesta: pilko omenat. Mausta. Ja jo poikkesin reseptistäni, koska löysin maustekaapista
sokeroitua inkivääriä..

Ja 170* astetta ja 40 minuuttia myöhemmin, kun omenat ovat pehmenneet..

..kaikki kaadetaan blenderiin. Valkeista kuulaista irtosi aika paljon nestettä, mutta ei haittaa,
tällä kertaa hillosokeria oli tavallista enemmän (murto-osa ohjeista tosin!).

No eihän tästä kauhean kaunista tule, mutta maku on toffeemainen, karamellinen..

Uunivuoallisesta pilkottuja omppuja tuli vajaa litra hilloa - omppuja jäi vielä pariin satsiin. 


Tästä hillosta tuli makeaa ja tuoksu on kuin omenapiirakassa; taisin nähdä siitä unta koko yön.. Joskohan tällä blogiin kirjaamisella muistaisin toistekin tehdä samanlaista - veikkaan ettei tämä satsi ehdi kauaa jääkaapissa viiletä!

Koska hillokuvat ei olleet mitään kauhean kauniita niin loppuun pari kuvaa liljoistani, jotka sopivat tähän trooppiseen keliin. Nyt menen maistamaan yön yli jäähtynyttä ja asettunutta omppuhilloa vaniljajäätelön kera. Parasta! Iloista loppuviikkoa!









keskiviikko 8. elokuuta 2018

Taas uusi fiftarihame

Minä rakastan fiftarimekkoja ja hameita, joten taas tuli yksi fiftarihame tehtyä. Harmi kun niitä ei oikein arkena tule käytettyä.

En tiedä mistä idea nyt lähti, mutta hameen tein pehmeästä tyllistä. Kahta eri sinistä ja mustaa tylliä. Sekä alla on musta tyllialushame (aiemmin tehty).





Vyötärökaitale on vanhoista farkuista irroitettu ja tyllikerroksia on 3/väri




Tyllit


Hameita minulla on monia, mutta aina on ongelma minkä yläosan asuun laittaisi. Tässä muutama vaihtoehto:


























Kuvaajana toimi taas toinen pojistani



Tässä vielä muutama aiemmin tekemäni fiftariasu:




Syyskuussa lähdemme Emman kanssa rautalanka-risteilylle, nyt sitten pitäisi päättää minkä asun sinne ottaisi mukaan.



Meillä hiljalleen arki lähtee rullaamaan, minun koulu jatkui tänään ja pojilla alkaa koulu huomenna. Ihan hullua miten nopeasti kesä meni, mutta onneksi vielä lämpimiä ja aurinkoisia ilmoja on luvattu.