maanantai 4. kesäkuuta 2018

Puutarhurin essu

Olen pitkään miettinyt "puuhaessun" tekemistä farkunjämistä, sellaista, mihin saisi ommellessa sakset, ratkojan, mittanauhan ja muut tingeltangelit talteen taskuun. Minulla kun on ainakin tapana touhuta ja vaeltaa ympäri taloa kesken ompelusten ja tavarat usein jäävät matkan varrelle jonnekin, eikä mistään löydy mitään, silloin kuin sitä tarvitsee.. Olen siis kamala huithapeli.

Kaikkien noiden kevään puutarhaprojektien lomassa huomasin saman tarpeen: aina on sakset, oksasakset, voikukkarauta, nimikyltit tai siemenpussit hukassa.. Olen kerran erehtynyt ostamaan puutarhaessun, mutta sen vettäpitävä kangas ei ole käytössä ollut mukava, vaan liian kova, ja litteät taskut liian pienet millekään kynää isommalle.. Rinnan peittävä, polviin ulottuva essu on myös kasvimaalla kyykkiessä aivan mahdottomasti tiellä koko ajan.

Kun sitten vielä eräs ystäväni oli valmistumassa puutarhuriksi, oli minulla kuin valmiina lahjaidea mietittynä (ja ystäväni joutui ekan mallikappaleen testikäyttäjäksi - halusi tai ei). Ajatuksenani oli vyötärölle sidottava lyhyt essu, jonka tarkoitus ei olisi niinkään suojata lialta, vaan tarjota työkalut käden ulottuville niin, että ne eivät silti haittaa työskentelyä ja kukkapenkeissä kyykkimistä.


Aloitin sommittelemalla sopivia jämäpaloja yhteen

Halusin melko kompaktin essun, jonka liikkuvuus on hyvä. Tässä on kaksi lahjetta avattu ja ommeltu yhteen.
Lisänä muutamia taskuja ja lenkkejä ripustamista varten.

Tässä 1/4 lahkeesta taiteltuna syväksi vastalaskokseksi, jolloin essu kellottuu vielä enemmän,
eikä todennäköisesti kinnaa kyykistyessä yhtä paljoa kuin suora kappale.


Leikkasin tämän tumman essun lisäksi jo itseäni varten toisenkin mallisen essun vähän vaaleammasta farkusta, ideoita ja taskumalleja voisi taas kehitellä vaikka miljoonia. Mutta lahjaksi tuleva essu oli saatava valmiiksi ajoissa, ja tällainen siitä tuli:


Essun voi pukea joko suoraan eteen taikka toiselle lonkalle, riippuen, mistä pitää, ja mitä kantaa mukana.




Itse pitäisin tätä essua näin, jotta edessä on mahdollisimman vähän tavaraa

Laskos tulee silloin etusivulle ja aukeaa kyykistyessä lisätilaksi


Essun tekemiseen ei mennyt kuin hetki, ja tämä saa näyttää siltä, että sitä on käytetty, en siis huolitellut leikattuja farkun reunoja, vaan ne saavat hapsuuntua käytössä. Toiseen versioon taidan kokeilla kanttinauhaa, ja näitähän voisi tehdä vaikka mihin tarkoitukseen: askarteluun, myyntiessuksi vetoketjutaskuilla, ulkohommiin, koiratreeneihin, keittiöön.. Ääk, liian monta ideaa jo taas jonossa! :)




2 kommenttia:

  1. Koiran nameille ja kakkapusseille ehdottomasti tuollainen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Varsinkin näin kesällä, kun ei oikein riitä vaatteiden taskut kaikelle. Plus tällainen on helppo napata hihnan kanssa naulakosta mukaan! :)

      Poista