sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mitä tein joululomalla

Minulla oli ekan kerran vuosiin kunnon joululoma. Muina jouluina olen ollut täysin poikki, koska työssäni yksi vuoden kiireisin aika on juuri joulu ja uusi vuosi. Kun joululoma koitti ajattelin etten tee yhtään mitään käsitöitä, mutta miten kävikään. Heti kun vapaat alkoivat niin raksutus päässä alkoi, mitäs sitä voisi kerrankin tehdä itselleen. 


Nämä syntyivät loman aikana


Novita Kajo

Myyjäisten aikaan aloitin virkkaamaan itselleni säärystimiä, ne tein loppuun heti loma alussa. Lankana oli Novitan Kajo, jota minulta löytyi varastosta. Sain Novitalta palkinnoksi kasan lankoja, kun sijoituin n. vuosi sitten Suomineule-kilpailussa neljänneksi Kukka sukilla.


Säärystimet on samaa kukkaa kuin sukkien ohjeessa oleva varsi.




Säärystimet























Säärystinten valmistuttua ajattelin että nyt voisi käyttää mun jämälankoja...niitähän on!





 Lähdin miettimään joskos samaisista kukista voisi tehdä myös lapaset. En paljoa miettinyt vaan lähdin toteuttamaan, niinhän ne parhaat ideat yleensä syntyykin ja jos oikeesti ovat hyviä niitähän aina voi tulevaisuudessa kehitellä. Jämälanka-kukka-lapasten ongelmahan on se että pääteltävää on ekstra paljon ja kuka siitä tykkää, en ainakaan minä. Myös jos haluaa että kukat on kunnolla kiinni toisissaan ne on myös ommeltava käsin kiinni toisiinsa. Eli taitaa nämä lapaset jäädä ainokaisiksi, mutta tulipa kokeiltua.







Viimeinen tuotos, mutta mun ehdoton suosikki on uusi hame. Tässä vuoden sisällä minusta on tullut hameihminen. Ennen käytin todella harvoin hametta, mutta onko minusta tullut vanha vai olenko keksinyt hameita mitkä sopivat minulle...tuota sitten voi pohtia. 
Kankaan ostin joskus syksyllä Eurokankaan palalaarista. Tämä kangas huusi minua jo kaukaa ja tästähän voi päätellä sen että rakastan ihania kenkiä. Olen miettinyt kauan mitä voisin kankaasta tehdä. Oli tehtävä vaate jossa kangas on mahdollisimman isoina paloina jotta kuvio pysyy ehjänä.


Löytämäni kangas


Nyt lomalla laitoin retrokankaasta aiemmin tehdyn kietaisuhameen päälle ja samantein välähti, että ehdottomasti korkkari-kangas sopii myös kietaisuhameeseen. 
Hameeseen käytin myös vähän farkkua, kun sitähän rakastan ja sitähän täältä kotoa löytyy. Joitain kankaita ostan kaupasta, mutta paljonhan kierrätän. Hameen vuori on kierrätystä. Mietin että mistä keksin valkoisen vuorin, pohdin onko mitään vanhaa lakanaa, verhoa tms. jonka voisin käyttää. Ja niin muistinkin että poikien vanhat muotoillut aluslakanat jotka ovat jo liian pieniä nykyiseen sänkyyn ovat olleet pitkään kaapin pohjalla. Joten niistä sitten leikkasin hameelle vuorin.

Uusi lemppari hameeni


Erilaisia versioita samalla kaavalla tehdystä hameesta


Oikein ihanaa Uutta Vuotta kaikille!




lauantai 23. joulukuuta 2017

Viime hetken joululahjoja




Tälläisiä tehtiin tänään





Mä en montaa lahjaa tänäkään jouluna anna. Pojille ostin yhdet paketit molemmille ja yhden yhteisen he saavat heti aatto aamuna kun tonttu on tuonut sen yöllä kuusen alle. Tiedän että isovanhemmat taas ostelee paljon paketteja ni siksi en itse hanki kuin tarpeellisia juttuja. Aikuisten kesken ollaan sovittu ettei mitään osteta toisillemme. Itse olen suosinut isovanhemmille annettavaksi poikien tekemiä juttuja, tänä vuonna meni pikkasen myöhäiseksi tämä tekeminen eli tänään pistettiin hihat heilumaan jätkien kanssa. Onneksi kutistemuovit olin sentäs ostanut ajoissa, koska mua ei saa menemään näinä ruuhkaisina päivinä kauppaan. Piirreltiin siis kutistemuoviin kuvia ja paiston jälkeen niihin avainrengas ja niin meillä oli uniikit avaimenperät tehtynä. (Tarkemmat ohjeet saa esimerkiksi Sinooperitä ja varmasti nettikin on täynnä ohjeita niiden tekoon)


Aina kun me aletaan askartelee tulee kaaos...






Kissa




Tähti
Apina




Olin yllättynyt kuin paljon kuviot pienenivät uunissa ja haastetta toi tarpeaksi ison reijän tekeminen jotta avainrengas mahtuu siihen. Päädyttiin että paras tapa oli ensiksi tehdä paperille kuva jonka haluaa avaimenperään ja sitten piirrettiin muoviin. Näin myös säästyi muovia, kun minä avustin sen verran että teippasin sopivaan kohtaan kuvan ja muovin kiinni kuvan kopioimisen ajaksi. 
Yllä olevista kuvista näkee kuin paljon muovi uunissa kutistuu.


Pojat teki mulle ihanat äiti kyltit💕, tein niistä itselleni korun.


Tässä vielä kaikki valmistuneet taidetokset



Onko muutkin tehneet lasten kanssa joululahjoja tai muita lahjoja? Minkälaisia?



Pakko vielä laitta kuva tryffeleistä joita myös tehtiin. Taikinasta tuli paksumpaa kuin yleensä, joten tryffeleiden muoto ei ollut ihan sitä mitä yleensä (makuun tuo ei vaikuttanut). Sehän ei meitä haittaa, aina voi olla luova ja käyttää tullutta muotoa hyväksi. Saanko esitelleä: Perhe Tryffeli



Tryffeli perhe

+POJAT



perjantai 22. joulukuuta 2017

Joulun odotusta


Aattelin nyt kuvin laittaa vähän tunnelmaa meidän kotoa. Koristeissa löytyy yllättäen paljon itsetehtyjä ja tuunattua.


lumiukko
Poikien jääkarhu saanut tonttulakin
😜




Nalleja mä vaan niin rakastan💓








Kirjakynttilä, kuusi ja nalle tonttulakilla
Vanhasta Aku Ankan taskukirjasta joulukuusi



Mä aloitan joulun valmistelun hiljalleen marraskuussa, sillon erilaiset valo jutut löytävät taas paikkansa. Joulukuusi (teko sellainen meillä, koska en siedä neulasia joita löytyy vielä juhannuksenakin) on perinteisesti meillä laitettu jo Itsenäisyyspäivänä. Tänä vuonna kuusi tuli jo olohuoneeseen joulukuun alussa kun halusimme ottaa muutamia tuotekuvia ennen myyjäisiä, mutta koristeet pääsivät kuuseen vasta Naisten Joulumessujen jälkeen.






Tässä se meidän kuusi nyt on, kuva kyllä otettu ennen kuin kaikki koristeet olivat oksilla




Pöllö ja lankakerä
Villasukka




Yläpuolella olevan huovutetun tontun historiasta en ole varma. Se on kulkenut mun matkassa jo vuosia, en oo ollenkaan varma olenko sen itse tehnyt vai olenko sen jostain saanut. No ei sen niin väliä joka vuosi se pääsee jonnekin tarkkailemaan meitä.

Mun omatekemiä juttuja meidän sisustuksesta löytyy aikas paljon ja nyt joulunaikaan oon niihin lisäillyt pieniä tonttuja sekaan.



Tahvo-tonttu hauskuuttaa meitä, naapureita ja ohikulkijoita meidän etupihalla. Onhan se kivaa jos ees joku saa hymyn huulille kun tuon näkee.

Toinen poika tänään piirsi jouluisen kuvan






Tässä vielä jouluisissa kuvissa kiEMuran tuotteita.



Oikein ihanaa joulua teille kaikille, nauttikaa, rentoutukaa, tehkää juuri sitä mitä haluatte. 



torstai 14. joulukuuta 2017

Vielä kerran..!

Ihan ensin suuri kiitos kaikille teille, jotka kävitte moikkaamassa meitä Naisten Joulumessuilla viime viikolla! Meillä oli tapahtuman suhteen kolme toivetta: saada ihmiset hymyilemään (taisimme onnistua :), saada kiEMuraa näkyville (tässäkin taidettiin onnistua) ja saada messujen osallistumismaksu takaisin (tämäkin toteutui, vaikka messuilla olikin mielestämme todella hiljaista). Kirjoitamme ajatuksia myyjäisiin osallistumisesta kunhan pääsemme hieman rauhoittumaan, tiedossa on nimittäin vielä jotain uutta tälle vuodelle..

Joulutuotteita jäi vielä sen verran, että päätimme ilmoittautua mukaan Koskenrannan Käsityöläisten joulumarkkinoille. Tapatuma järjestetään tulevana sunnuntaina 17.12. Vanhankaupunginkosken äärellä Helsingissä, ravintola Koskenrannan Wirtaamo-juhlasalissa. Tuossa linkin takana on enemmän tietoa tapahtumasta ja paikasta (ruokaa! poniratsastusta!). Jos pukin kontista siis puuttuu vielä jotain niin meillä on sunnuntaina mukana joulu- ja pakettikortteja, joulukoristeita - vähän erilaisempiakin - sekä tietysti kivoja lahjaideoita ihan vaikka sulle itsellesi ;) 




Meidät tunnistanee taas jo kaukaa, toivottavasti tavataan taas! Tule moikkamaan meitä, ja jos vinkkaat, että seuraat meidän blogia, saatat saada yllätyksen! :)



perjantai 8. joulukuuta 2017

Messukuulumisia

Puolivälissä mennään! Ensimmäiset kolme päivää Naisten Joulumessuilla (ja niiden rakentaminen) ovat olleet hauskoja (ja vähän haastaviakin). Kävijöitä on ollut toistaiseksi melko vähän, mutta viikonloppu lienee tapahtuman vilkkain ajankohta, joten edessä on vielä kaksi pitkää päivää!

Kirjoittelemme lisää ajatuksia tällaiseen tapahtumaan osallistumisesta, kunhan palaamme "arkeen" - päivät ja viikot ovat olleet pitkiä, kun päivätöiden ja opintojen jälkeen olemme puuhanneet kiEMuroita elämäämme. Jokainen hetki, tuote ja käänne on silti ollut ihana, ja mukanamme kulkeva pieni päiväkirjamme täyttyy ajatuksista ja muistoista.

Tässä pieni kuvatervehdys messuilta, vielä on tavaraa jäljellä; toivottavasti nähdään viikonloppuna!


Osasto on pieni ja tavaraa on paljon ;)


..mutta tunnelma on kohdallaan! Kiitos kuvasta mahtavalle pöytänaapurille!


keskiviikko 6. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 6

Viime vuonna tein itselleni kuuseen kierrätys joulupallot, joten ajatus on se että varmasti muutkin kaipaavat hienoja vähän erilaisia joulukoristeita mitä kaupasta löytyy.

Tässä kuvia erilaisista joulukuusenkoristeista mitä olen tehnyt:









Tänään ne meidän ensimmäiset myyjäiset sitten alkavat. Tulethan ostoksille Helsingin Wanhaan Satamaan Naisten joulumessuille!
                     
 *    *    *    *    *             

kiEMuran ihka ensimmäinen arvonta:

Voit voittaa kuvan pöllö kynsikkäät. Osallistuminen onnistuu kiEMuran facbook sivulla, ohjeet kilpailuun ovat myös siellä.







tiistai 5. joulukuuta 2017

Joulukalenterin luukku 5

Farkkujen leikkelystä tulee paljon jätettä, kuten kirjoitin kesällä. Taskut ja lahkeet on helppo käyttää nopeasti uusiin tarkoituksiinsa, mutta toisinaan saumaa jää käyttämättä. Ei tosin meillä (paitsi joskus tuota tikkaamatonta sisäsaumaa, jolle ei oikein keksi muuta käyttöä kuin matonkude..). Korut tulivat kiEMuroihin mukaan nopeasti, ja ainakin allekirjoittaneella on myös laatikot täynnä vanhan koruinnostuksen jäljiltä erilaisia korujen osia: lukkoja, välirenkaita ja riipuksia.


Pinnejä ja korvakoruja

Aiemmista postauksista tuttuja rannekoruja. Vasemmalla olevaa korua olen käyttänyt
kesästä asti, se hieman rispaantuu käytössä, mutta omaan silmääni se vain kaunistuu vanhetessaan..




Kirjoistakin oli pakko keksiä jotain kivaa..


Isoäidiltä lapsenlapselle <3



Kuten moni idea meillä, nämäkin lähtivät rönsyilemään aika paljon, ja myyjäisiin tuleekin melkoinen valikoima erilaisia koruja, niin farkusta kuin muistakin vanhoista nippeleistä ja napeista. Koruissa monet osat ovat uusia, eli ihan kaikkea ei meidänkään loputtomilta tuntuvista varastoista löydy, mutta olemme koittaneet hyödyntää kaiken mahdollisen - vanhoista ompelukoneen puolista Mummin nappivarastoon.

Tervetuloa tutkimaan koruja tarkemmin Naisten Joulumessuille, nähin kuviin ei millään mahtuneet kaikki variaatiot! Instan puolella on vilahdellut lisää kuvia kesän aikana syntyneistä ideoista.


*    *    *    *    *

kiEMuran ihka ensimmäinen arvonta:

Voit voittaa kuvan pöllö kynsikkäät. Osallistuminen onnistuu kiEMuran facbook sivulla, ohjeet kilpailuun ovat myös siellä.