sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mitä tein joululomalla

Minulla oli ekan kerran vuosiin kunnon joululoma. Muina jouluina olen ollut täysin poikki, koska työssäni yksi vuoden kiireisin aika on juuri joulu ja uusi vuosi. Kun joululoma koitti ajattelin etten tee yhtään mitään käsitöitä, mutta miten kävikään. Heti kun vapaat alkoivat niin raksutus päässä alkoi, mitäs sitä voisi kerrankin tehdä itselleen. 


Nämä syntyivät loman aikana


Novita Kajo

Myyjäisten aikaan aloitin virkkaamaan itselleni säärystimiä, ne tein loppuun heti loma alussa. Lankana oli Novitan Kajo, jota minulta löytyi varastosta. Sain Novitalta palkinnoksi kasan lankoja, kun sijoituin n. vuosi sitten Suomineule-kilpailussa neljänneksi Kukka sukilla.


Säärystimet on samaa kukkaa kuin sukkien ohjeessa oleva varsi.




Säärystimet























Säärystinten valmistuttua ajattelin että nyt voisi käyttää mun jämälankoja...niitähän on!





 Lähdin miettimään joskos samaisista kukista voisi tehdä myös lapaset. En paljoa miettinyt vaan lähdin toteuttamaan, niinhän ne parhaat ideat yleensä syntyykin ja jos oikeesti ovat hyviä niitähän aina voi tulevaisuudessa kehitellä. Jämälanka-kukka-lapasten ongelmahan on se että pääteltävää on ekstra paljon ja kuka siitä tykkää, en ainakaan minä. Myös jos haluaa että kukat on kunnolla kiinni toisissaan ne on myös ommeltava käsin kiinni toisiinsa. Eli taitaa nämä lapaset jäädä ainokaisiksi, mutta tulipa kokeiltua.







Viimeinen tuotos, mutta mun ehdoton suosikki on uusi hame. Tässä vuoden sisällä minusta on tullut hameihminen. Ennen käytin todella harvoin hametta, mutta onko minusta tullut vanha vai olenko keksinyt hameita mitkä sopivat minulle...tuota sitten voi pohtia. 
Kankaan ostin joskus syksyllä Eurokankaan palalaarista. Tämä kangas huusi minua jo kaukaa ja tästähän voi päätellä sen että rakastan ihania kenkiä. Olen miettinyt kauan mitä voisin kankaasta tehdä. Oli tehtävä vaate jossa kangas on mahdollisimman isoina paloina jotta kuvio pysyy ehjänä.


Löytämäni kangas


Nyt lomalla laitoin retrokankaasta aiemmin tehdyn kietaisuhameen päälle ja samantein välähti, että ehdottomasti korkkari-kangas sopii myös kietaisuhameeseen. 
Hameeseen käytin myös vähän farkkua, kun sitähän rakastan ja sitähän täältä kotoa löytyy. Joitain kankaita ostan kaupasta, mutta paljonhan kierrätän. Hameen vuori on kierrätystä. Mietin että mistä keksin valkoisen vuorin, pohdin onko mitään vanhaa lakanaa, verhoa tms. jonka voisin käyttää. Ja niin muistinkin että poikien vanhat muotoillut aluslakanat jotka ovat jo liian pieniä nykyiseen sänkyyn ovat olleet pitkään kaapin pohjalla. Joten niistä sitten leikkasin hameelle vuorin.

Uusi lemppari hameeni


Erilaisia versioita samalla kaavalla tehdystä hameesta


Oikein ihanaa Uutta Vuotta kaikille!




2 kommenttia: