keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kevennetään vähän

Kirjoittelin huhtikuussa kierrättämisestä ja siitä, miten tuunaamalla ja pienellä pohdinnalla vanhasta saa paljon uutta. Olemme Marin kanssa keränneet ystäviltä ja tutun tutuilta vanhoja vaatteita, koska olemme innostuneet ideoimaan niistä uusia asioita. Toisen roska on toisen aarre - vanha juttu, mutta hei: uusi! ;) Ja jos samalla voi tehdä edes pienen palveluksen meille kaikille tulevaisuutta silmällä pitäen, niin miksi ei! Tässä pieni esimerkki siitä, mitä työhuoneestani lähtee roskiin.



Kasa vanhoja, risoja farkkuja. Painaa monta kiloa; suurimmalta osalta tämä läjä lähtisi
kierrätykseen tai pahimmassa tapauksessa roskiin (jonne vaatejätettä ei oikeastaan saisi
enää tunkea, koska tekstiilijäte ei saa päätyä kaatopaikoille)..

Huolellisen leikkuun ja muutaman mekon, hameen, laukun, pussukan ja korun jälkeen jää
vielä mukavan kokoisia paloja uuden tilkkukankaan työstämiseen. Tämä laatikkollinen on
edelleen arvokas materiaalivara! Jatkoon!

Tässä sen sijaan on paksua saumaa, saumurointijätettä ja sen verran pientä silppua, että nämä
eivät ihan helposti enää taivu uusiokäyttöön. Mutta stop! Vielä on mahdollista napata pidemmät
suirot, kuten nuo saumat, matonkuteiksi! Ja viitseliäs saa ohuista suikaleista vielä vaikkapa
farkku"helmiä" (rullaamalla ja liimaamalla, kuten paperisuikaleista!).

Lahkeista ja taskuista saa yhdistelemällä monenlaista isompaakin vaatetta ja asustetta. Tässä
takataskuista ja jämäketjuista pieniä pussukoita. Vielä rannenauha tuohon lenkkiin, niin kännykkä
ja bussilippu kulkevat mukana. Tai avainnauhalla käsilaukkuun kiinni,
niin avaimia ei tarvitse aina etsiä laukun pohjalta! 

Saumat, vyönlenkit ja vyötärökaitaleet - nuo ihanat tekosyyt koruvarastolle! <3 


Aikaa tässä askartelussa kuluu kyllä. Eniten saumojen ratkomiseen ja leikkuun suunnitteluun. Vaikka farkut ovat käneet pesukoneen kautta, niistä irtoaa edelleen todella paljon pölyä ja taskujen pohjat ovat täynnä nöyhtää. Tämä on sitä roskaa, joka päätyy pesukoneen kautta vesistöihin ja tukkimaan/ tappamaan mm. kalat.. Jos opettelisimme käyttämään tiivisrakenteisia (mutta vettäläpäiseviä!) pesupusseja, voisimme vähentää myös ympäristöön päätyvää jätettä - se, mitä löydät pesukoneesi nukkasihdistä, on vain murto-osa hiukkasen hienosta jätteestä, jota me kaikki syydämme jatkuvasti vesistöihin.. Kannattaa siis myös miettiä, onko kaikkea pakko pestä yhden käyttökerran jälkeen..

Langat ja muut lisätarvikkeet töissämme ovat melko usein uusia, mutta vaatteiden ehjät napit ja vetoketjut saa vielä uusiokäyttöön, kunhan vain jaksaa ratkoa ne irti. Niille löytyy oma aarrelaatikkonsa :)

Täytyypä laittaa Marille tässä pikku haaste (jonka taidan hävitä, tiedän sen jo nyt!): kuvaa farkut, mitä kaikkea sait tehtyä niistä ja paljonko niistä päätyy lopulta roskiin :) Tuloksia täällä syksymmällä ;) Ja hei - tervetuloa mukaan! Tägää meidät tuunauskuvaasi Instagramissa käyttämällä @_kiemura_ ja liity joukkoon!




sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Vanhasta kellosta uusi

Kun lapset kasvaa niin niiden innostus erilaisiin leluihin ja tavaroihin tietenkin muuttuu. Meillä on jo pitkään ollut poikien huoneen nurkassa Salama McQueen seinäkello jota pojat (kohta 7v.) ovat pitäneet liian vauvamaisena heille. Millään en viitsinytnyt laittaa kelloa kiertoon vaan pähkäilyjen ja muutaman Pinterestistä bongatun kuvan jälkeen lähdettiin suunnittelemaan uutta kelloa. Pojat ovat todella innokkaita rakentamaan Legoja joten aihe tuli helpolla sieltä. Piti vaan suostutella etta saan yhden ison Lego alustan käyttää tähän projektiin, sekä kumpikin poika sai kaksi ukkoa valita joita tähän myös käytetään.

Siinä tarvikkeet mitä tarvittiin 



Kaikki tarvikkeet löytyi kotoa joten oli vielä ilmainen projekti 😊. Eli kaapeista kaiveltiin pora, poranterät, vanha seinäkello, Lego alusta, Lego ukkoja poikien toiveiden mukaan, pikkuset Lego napit, ruuvimeisseli (meillä kyllä terävää veistä käytettiin ruuvarin tilalla), juuttinarua, viivotin, kynä ja puupalikka jonka päällä porasin.

Sitten vaan lähdin purkamaan vanhaa kelloa, onneksi tausta oli ruuveilla kiinni joten helposti sai auki. Seuraavaksi kellon viisarit vaan irti ja näin meillä oli kellon koneisto käyttövalmiina tulevaan uuteen kelloon.


tässä vanha kello purettuna

Sitten lähdinkin mittailemaan alustan keskikohtaa, päädyin siihen että paras porata noin suunnilleen keskimmäiseen Lego nappulaan vaikka se ei ollutkaan täysin keskellä alustaa. Sopiva reikä kun saatiin porattua ni ei muuta kuin kellon koneisto paikalleen. Jouduin käyttämään vähän kaksipuolista teippiä jotta koneisto pysyy paikalla, mutta sitähän ei kerrota kellon ihastelijoille koska sehän ei lopputuloksesta näy😉. Niin ja tässä myös välissä vähän harjoiteltiin poikien kanssa poraamista, puupalikkaan kumpikin jätkä sai äidin avustuksella porata muutaman reiän.

 kellotaulu ilman koristeita



Kellon seinään kiinnittämistä varten olin päätynyt että laitamme juuttinarua joten sitä varten myös tarvitsi muutama reikä porata kellotaulun yläreunaan. Juuri kun sain poraukset hoidettua niin suomen kesä taas päätti kastella meidät joten siirryimme sisälle jatkamaan hommia. Onneksi jäljellä olikin vain sisäsiistit osiot. Lego ukot laitettiin numeroiden 3,6,9 ja 12 kohdalle ja muiden tuntien kohdalle pienen pienet nappulat. Pojat itse saivat sopia että mikä ukko mihinkin kohtaan menee. 

Tässä se nyt sitten on 



Mikä parasta tässä kellossa niin voimme koska vaan vaihtaa erilaisia Legoja kellotauluun. Ihastuin tähän niin että poikienhuoneen sijasta tämä kello päätyi meidän olohuoneeseen 😜


+Pojat



lauantai 10. kesäkuuta 2017

We knitted in Public! Me neulottiin ja virkattiin puistossa!

For our English speaking visitors and followers: 
pls note to scroll all the way down to the end of this post! :)


Aivan ihana päivä takana, tätä kannatti odottaa! Knit in Public -päivä, ja sadepilvet kaikkosivat! Aurinko paistoi melkein pilvettömältä taivaalta, Espa oli täynnä kesäpäivästä nauttivia ihmisiä - ja me mopon kanssa piknikillä!


Mopo oli renkaita ja muutamaa yksityiskohtaa vaille valmiiksi tuunattu, palanen ja jämä-
lanka kerrallaan.. Eikun kyltit ja eväät esiin ja viimeistelyhommiin!


Olimme mainostaneet sekä KIP-päivää että omaa Neulegraffitimopo -tapahtumaamme täällä blogissa, instassa (@_kiemura_), omilla facebook-sivuillamme ja Just Niinku Strömsössä -facebook-ryhmässämme. Emme silti saaneet tietää kuin parista tapahtumasta kiinnostuneesta, joten odotimme paikalle vaan muutamaa ystävää ja sukulaista. Yllätykseksemme emme kauaa joutuneet yksin neuloa, kun luoksemme saapui ihana Iris-rouva Manchesterista! Hän on Helsingissä lomamatkalla, ja oli aamulla muistanut, että tänään on KIP-päivä. Harmistus ajankohdan unohtamisesta (hänellä olisi ollut kotikaupungissaan myös tapahtumia, joihin osallistua) vaihtui nopeasti innoksi - hän löysi meidän KIPin tapahtumasivujen kautta, ja päätti tulla neulomaan sukkiaan kanssamme!



Herätimme ihmetystä erityisesti turisteissa, onneksi olimme tajunneet tehdä edes
muutaman kyltin mukaamme niiden varalta, jotka eivät kehtaa tulla kysymään, mitä
ihmettä touhuamme!


Hetken päästä meitä kauempaa valokuvannut kanadalainen pariskunta liittyi seuraamme - he olivat saapuneet juuri risteilyllä päiväksi Helsinkiin. He eivät olleet tietoisia Knit in Public -päivästä, mutta rouvapa kaivoi laukustaan ihanan hartiahuivin, jota oli kutomassa, istui seuraamme ja pääsimme ikuistetuiksi myös heidän matkakuva-albumiinsa. Saattelimme nämä vancouverilaiset tutkimaan kaupunkia, ja kohti Snurre-lankakauppaa, jonka he olivat ohittaneet aiemmin aamulla, kun kauppa ei vielä ollut auki. Iris-rouvalle suosittelimme myös pieniä putiikkeja lähistöllä, Tornin näköalabaaria ja iltapäivän sambakarnevaaleja. Ehkä tapaamme talvella uudestaan, kerroimme erilaisista käsityötapahtumista Helsingissä, mm. Naisten joulumessuista, joista hän kiinnostui kovasti.


Päivän paras asia oli spontaanit tutustumiset ja kansainvälisyys <3

Toki paikalle saapuivat päivän mittaan myös ihanat ystävät ja sukulaiset, ja koska luonamme hääri yhtäkkiä paljon ihmisiä, rohkaistui eräs perhe Espoostakin luoksemme, ja opettelimme yhdessä virkkauksen alkeita - lapset osasivatkin jo kutoa niin tottuneesti, että perheen poika kutoi sujuvasti kaulaliinaa toisinpäin käännetyillä virkkuukoukuilla - emme olleet varautuneet näin suureen suosioon, että puikot loppuivat kesken! :)


..ja uuden harrastuksen opettaminen toisille! :)


Neulegraffitimopommekin valmistui ja pääsi varmasti myös monen muunkin kameraan. Jos satuit näkemään meidät, olisi ihanaa jos tägäisit kiEMuran kuviisi! Tässä vielä muutama kuva moposta paraatiasussaan! Mopomme muuten etsii lainakotia, eli sen saa esille vaikkapa juuri sinun työpaikallesi, liikkeeseesi tai tapahtumaasi! Jos kiinnostuit, laita viestiä alle; ollaan yhteydessä!



This is our moped finished and garnished ;) 



Smooth rollin'!

Mopo etsii lainakotia, tositarkoituksella!


Thank you our dear new knitting friends for approaching us, sharing your stories and thoughts with us! We had a lovely day! In the beginning we were not sure if we'd get to talk to anyone new - but we did! 

Thank you Iris for joining us, hope you have a nice day in Tallinn too! 

Hope to meet you all again somewhere someday again; maybe next year, knitting in public somewhere closer to you! Do comment below, let's stay in touch! :)

 


maanantai 5. kesäkuuta 2017

Neulegraffitimopo

Tämän viikon lauantaina se vihdoin on - Knit in Public -päivä! Ja me olemme mopon kanssa liikenteessä!



Missä on kiEMura ja mitä pitää ottaa mukaan?

* * *

Jos keli vain sallii, pidämme neulepiknikkiä Espalla; tarkemman paikan saat instan kautta tapahtumapäivänä. Löydät meidät myös etsimällä kiEMura-kylttejä, ja kuvan mopoa. Myös lapset ovat tervetulleita ihastelemaan mopoa; Marin pojat ovat kanssamme touhuamassa!


Seuraa päivän kulkua myös instassa @_kiemura_