keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

Kevennetään vähän

Kirjoittelin huhtikuussa kierrättämisestä ja siitä, miten tuunaamalla ja pienellä pohdinnalla vanhasta saa paljon uutta. Olemme Marin kanssa keränneet ystäviltä ja tutun tutuilta vanhoja vaatteita, koska olemme innostuneet ideoimaan niistä uusia asioita. Toisen roska on toisen aarre - vanha juttu, mutta hei: uusi! ;) Ja jos samalla voi tehdä edes pienen palveluksen meille kaikille tulevaisuutta silmällä pitäen, niin miksi ei! Tässä pieni esimerkki siitä, mitä työhuoneestani lähtee roskiin.



Kasa vanhoja, risoja farkkuja. Painaa monta kiloa; suurimmalta osalta tämä läjä lähtisi
kierrätykseen tai pahimmassa tapauksessa roskiin (jonne vaatejätettä ei oikeastaan saisi
enää tunkea, koska tekstiilijäte ei saa päätyä kaatopaikoille)..

Huolellisen leikkuun ja muutaman mekon, hameen, laukun, pussukan ja korun jälkeen jää
vielä mukavan kokoisia paloja uuden tilkkukankaan työstämiseen. Tämä laatikkollinen on
edelleen arvokas materiaalivara! Jatkoon!

Tässä sen sijaan on paksua saumaa, saumurointijätettä ja sen verran pientä silppua, että nämä
eivät ihan helposti enää taivu uusiokäyttöön. Mutta stop! Vielä on mahdollista napata pidemmät
suirot, kuten nuo saumat, matonkuteiksi! Ja viitseliäs saa ohuista suikaleista vielä vaikkapa
farkku"helmiä" (rullaamalla ja liimaamalla, kuten paperisuikaleista!).

Lahkeista ja taskuista saa yhdistelemällä monenlaista isompaakin vaatetta ja asustetta. Tässä
takataskuista ja jämäketjuista pieniä pussukoita. Vielä rannenauha tuohon lenkkiin, niin kännykkä
ja bussilippu kulkevat mukana. Tai avainnauhalla käsilaukkuun kiinni,
niin avaimia ei tarvitse aina etsiä laukun pohjalta! 

Saumat, vyönlenkit ja vyötärökaitaleet - nuo ihanat tekosyyt koruvarastolle! <3 


Aikaa tässä askartelussa kuluu kyllä. Eniten saumojen ratkomiseen ja leikkuun suunnitteluun. Vaikka farkut ovat käneet pesukoneen kautta, niistä irtoaa edelleen todella paljon pölyä ja taskujen pohjat ovat täynnä nöyhtää. Tämä on sitä roskaa, joka päätyy pesukoneen kautta vesistöihin ja tukkimaan/ tappamaan mm. kalat.. Jos opettelisimme käyttämään tiivisrakenteisia (mutta vettäläpäiseviä!) pesupusseja, voisimme vähentää myös ympäristöön päätyvää jätettä - se, mitä löydät pesukoneesi nukkasihdistä, on vain murto-osa hiukkasen hienosta jätteestä, jota me kaikki syydämme jatkuvasti vesistöihin.. Kannattaa siis myös miettiä, onko kaikkea pakko pestä yhden käyttökerran jälkeen..

Langat ja muut lisätarvikkeet töissämme ovat melko usein uusia, mutta vaatteiden ehjät napit ja vetoketjut saa vielä uusiokäyttöön, kunhan vain jaksaa ratkoa ne irti. Niille löytyy oma aarrelaatikkonsa :)

Täytyypä laittaa Marille tässä pikku haaste (jonka taidan hävitä, tiedän sen jo nyt!): kuvaa farkut, mitä kaikkea sait tehtyä niistä ja paljonko niistä päätyy lopulta roskiin :) Tuloksia täällä syksymmällä ;) Ja hei - tervetuloa mukaan! Tägää meidät tuunauskuvaasi Instagramissa käyttämällä @_kiemura_ ja liity joukkoon!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti