sunnuntai 31. toukokuuta 2020

#memademay




Toukokuun ajan olen kaivellut itsetehtyjä vaatteita, koruja ym. ja laittanut kuvia instaan niistä. Yllä olevassa kollaasissa näkyy niistä suurinosa. Muutama tuotteista on sellaisia jotka olen antanut lahjaksi, muut on sellaisia joita käytän ihan arjessa ja juhlassa. Yllättävän paljonhan näitä on, mutta keskityin niihin jotka oikeasti on käytössä.


Tässä muutamia lemppareita isommissa kuvissa:


Kellohame vanhoista farkuista

 
Lempikaavasta farkkupaita


Tyllihame

Mekko pikkujouluihin


Laukku farkkujen vyötärökaitaleista

Korut farkuista


Korvakorut 

Viimeisenä kuvana on yksi ihan ensimmäisistä palafarkkutöistä. 



Tämä #memademay kamppanja oli todella kiva. Olin ensinnäkin innoissaan, kun tuli katsottua kaikki itsetehdyt vaatteet, mutta myös on ollut ihanaa seurata mitä muut ovat tehneet. Kannattaa käydä katsomassa instagramissa #memademay ja #memademay2020. Ensi vuonna taas uudestaan, Osallistuthan sinäkin?



IHANAA KESÄÄ!


tiistai 19. toukokuuta 2020

kiEMura kukkii tänäkin keväänä!

Erikoinen kevät on peruuttanut ja muuttanut monta tapaamista ja tapahtumaa, mutta me kiEMurat päätimme, että korona ei estä meitä kukkimasta ja osallistumasta Knit in Public -päivään! Jos KIP ei ole tuttu, käy kurkkaamassa meidän postaus kolmen vuoden takaa, ja vaikkapa samalla ensimmäisen osallistumiskertamme kuvia ja kuulumisia. Kolmena vuonna olemme olleet Espan puistossa vaatteinemme ja neulegraffitimopomme kanssa - ja nyt neljännellä kerralla luvassa on lisää hauskuutuksia! 



Tänä vuonna KIP järjestetään lauantaina 13. kesäkuuta. Tulemme viettämään tätä perinteeksemme muodostunutta päivää vastuullisesti ja ajankohtaisia ohjeita noudattaen. Emme ole vielä päättäneet, lähdemmekö yhdessä ihmisten ilmoille virkkailemaan kiEMura-kukkasia, mutta sen tiedämme jo, että ohjelmaa on luvassa!



Ensinnäkin haastamme teidät kaikki kokeilemaan virkkausta kanssamme. Mari osallistui muutama aika sitten Novitan kilpailuun Kukka-sukillaan, ja nyt me haluaisimme opettaa tuon kukan tekemisen teille, jotta voimme kaikki virkata vaikka jämälangoista ystäville ja rakkaille käsintehdyn tervehdyksen! Linkin takaa löytyy kukan ohje sekä kuvana että tekstinä. Marin tapa tehdä kukka on hieman ohjeesta poikkeava, mutta tuolla pääsee alkuun ja harjoittelemaan! Mari lupasi meille lisää valokuvamateriaalia eri vaiheista - joudun minäkin vielä harjoittelemaan hieman, kuinka nuo kiEMurat nyt menikään! :)



Koitamme haastaa itsemme myös KIPin aikaan parillakin tavalla: tulemme tekemään live- ja videomatskua (kääk!) päivän tapahtumista ja haastamme toisemme pienellä yllätyshaasteella, jonka suoritamme tietysti niin, että pääsette katsomaan, mitä haasteista löytyy ja miten niissä onnistumme.

Vielä pinnan alla kuplii, ja mietimme, pääseekö ihana mopomme mukaan tapahtumaan - jätetään tämä yllätykseksi vielä, mutta kannattaa seurata päivän tapahtumia tuolloin kesäkuun 13. päivä - ehkä pääsette kisailemaan kanssamme, missä ikinä vietättekään Knit in Publicia!

kiEmuran kukkivan julkivirkkauspäivän kruunaa tietenkin piknik-meininki. Viime kuukausina ainakin allekirjoittanut on oleskellut ulkoiluvaatteissa ja verkkareissa, joten odotan innolla mahdollisuutta pukea tyllit ja korkkarit jalkaan ja vähän kikertää tukkaa! Toivotaan, että tuttuun tapaan päivästä tulee aurinkoinen ja lämmin <3



Silmä tarkkana siellä kotosalla ja me hihkaistaan heti hep! kun saamme tapahtuman tiedot julkaistua Facebookin puolella! Jos sinulle tulee ideoita tai toiveita tapahtuman suhteen, niin laita kommenttia alle tai viestiä facen tai instan kautta!

Kesä tulee, olkaa valmiina! 

 


sunnuntai 17. toukokuuta 2020

Aikuinenkin voi hassutella vaatteilla


On pitkään pitänyt tehdä itselle pupuhuppari, saahan aikuinenkin haluta sellaisen. Muokkailin jotain hupparin kaavaa joka minulla jo oli. Tämä projekti eteni niin, että tehdessä tein päätöksiä millainen hupparista lopulta tulee. Eli ei liikaa etukäteen suunnittelua.




Vetoketju on ainut, mikä oli uusi (sekin kyllä löytyi kaapin kätköistä). Kaikki kankaat ovat kierrätyskankaita.



Pitkälti tämä huppari tulee varmaan työkäyttöön, luulen että päiväkodilla lapset innostuu tästä paljonkin.





Käytiin tänään seikkailemassa poikien kanssa Vantaankoskella. Nyt on hyvä kun saan pojat helpolla mukaan retkille, kun ne haluavat keräillä pokemoneja. Ja kiltisti myös kuvaavat äitiä erilaisissa asuissa.





IHANAA SUNNUNTAITA!




keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Samalla kaavalla monta paitaa






Jo muutama vuosi sitten tein ensimmäisen Kangaskapinan Aalto-paidan. Ihastuin heti malliin, se soveltu mulle hyvin. Osassa paidoista olen jättänyt poikittaisen sauman pois, yllättävän hyvin paita istuu ilman saumaakin. Kaula-aukkoa olen myös muokkaillut joissain paidoissa. Tykkään valmiskaavoista siinä, jos löytyy hyvä kaava niin niitä on helppo lähteä muokkaamaan oman maun mukaan.

Tämä malli mielestäni sopii niin arkeen kuin juhlaan. Muutamat paidat olen tietoisesti tehnyt sellaisella kuosilla jotka sopivat hyvin töihin lasten pariin. Moni lapsi onkin pöllöjä ihastellut ja laskenut.



Tässä muutama paita minun päälläni:





Sattukin kaikki paidat, jotka on kuvattu minun päällä olemaan ilman poikittaista saumaa. 




Nyt toukokuussa vietetään instassa #memademay haaste eli toukokuun ajan esitellään kaikenlaisia vaatteita mitä olet tehnyt itse. Joka päivä päälle jotain itse tehtyä. Kannattaa käydä kurkkaamassa instassa #memademay ja #memademay2020


Ihanaa toukokuuta💜



perjantai 1. toukokuuta 2020

Ovikranssi





Lähes joka päivä on nyt tässä lomaillessa tullut tehtyä jotain käsitöitä. Maanantaina ajattelin, etten tee tänään yhtään ainutta käsityötä, mutta kello 16 asti kesti tämä lupaus. Kaivelin joskus aikanani ostamani styroksisen  renkaan, sekä kaikenlaisia käsityötarvikkeita jotka ovat täysin tarpeettomia. Ja siitä sitten vain tekemään ja suunnittelemaan samalla kuin työ eteni. Eli tarkoitus oli tehdä uusi ovikranssi. Olen aiemminkin tehnyt erilaisen ovikranssin.






Ensiksi päällystin renkaan säkkikankaalla. Leikkasin ohutta suikaletta ja kiinnitin sen renkaan ympärille kuumaliimalla.












Kaikki käyttämäni tarvikkeet olivat vaan lojunneet kaapeissa odottaen pääsyä johonkin kivaan projektiin.












Niin se hiljalleen edistyi:




Nyt jokainen ohikulkija varmasti ymmärtää että tässä talossa asuu käsityöhullu😜










Meidän vappu on mennyt todella rauhallisesti. Eilen leivoin meille munkkeja, jotka on kyllä niin törkeän hyviä itse tehtyinä. Ja tänään suuntasimme poikien kanssa meidän lähimetsään piknikille. Meillä oli minipizzoja, viinirypäleitä, munkkeja, vaahtokarkkeja jne. mukana.





Hyvää vappua kaikille!