torstai 15. marraskuuta 2018

Loistava lumiukko

Muutama vuosi sitten tein paperinarusta lumiukon johon laitoin paristoilla toimivan valosarjan.



Nyt tein lumiakan. Tällä kertaa ajattelin tehdä sen villalangasta. Kummatkin näistä on tehty samalla tyylillä.

Tarvikkeet


Langat kastelin liima-vesiseokseen, johon myös lisäsin glitteriä.


Kieritin märkää lankaa ilmapallojen ympärille.
Teippasin kaksi ilmapalloa päällekäin








Kun olin pyöritellyt tarpeeksi lankoja ilmapallojen ympärille jätin sen muutamaksi vuorokaudeksi kuivumaan tiskipöydälle. Sen jälkeen puhkaisin ilmapallot nuppineulalla ja tein pohjaan reiän, jotta lumiakka pysyy pystyssä ja saan myös lumiakan sisälle piilotettua valosarjan patteriosan.
Leikkasin silmät, suun ja napit mustasta farkusta ja rusetti on tehty sinisestä farkusta. Porkkananenää varten löysin oranssia pahvia lasten kätköistä. Mietin pitkään kuuluuko lumiakalle napit, mutta päätin ne joka tapauksessa laittaa.
En tiedä oliko minun liima-vesiseos liian laimeata, koska langat eivät kovettuneet täysin. Onneksi lumiakka pysyy sentään kasassa. Aiemmin paperinarusta tekemä lumiukko on paljon jämäkämpi. 

Lumiakka ja Lumiukko:





Olen tehnyt samalla tekniikalla muitakin juttuja, tässä muutama idea:






Muistathan meidän joulukorttiarvonnan, käy tykkäämässä meidän facebook sivuja niin olet arvonnassa mukana.

Arvottavat kortit


Ja vielä muistutksena kahdet myyjäiset joihin osallistumme:






Kuinka moni on tulevana viikonloppuna lähdössä Tampereelle käsityömessuille? kiEMura lähtee katselemaan muiden käsityöläisten tekosia. Tietenkin pukeudumme kiEMura tyyllin eli jos tunnistat meidät niin tulehan moikkaamaan.



















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti