keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Korjaus- ja tuunauspäivä

MUOKS! Linkit korjattu :) 26.-27. huhtikuuta vietettiin korjausmaratonia, jossa 24 tunnin aikana oli tarkoitus korjata ja tuunata, uudistaa, antaa vaatteille tai mille vaan käyttöasialle lisää elinaikaa ja käyttökertoja. Tapahtuman takana on Verstas 247, joka on Helsingin Kalliossa sijaitseva "yhteinen käsitöiden treenitila". Kukaan ei tykkää vaihtaa vetoketjuja, korjata rikkoutuneita taskupusseja, joskus edes ommella pudonnutta nappia kiinni (kova yleistys; käsi ylös, jos sillä jossain on joku Innokas Korjailija! :) 

Meille kiEMuroille tämä tuntui heti omalta tapahtumalta, plus allekirjoittaneella on tuo vaatekorjausten työjono kasvanut jo aika monta vuotta työhuoneen häpeänurkassa.. Ihan emme tuohon 24h maratoniin pystyneet, mutta lauantaiaamuna kannoin oman ompelukoneeni, tarvikkeeni sekä korillisen korjattavaa Marin luo, ja perustimme takapihalle tuunauspisteen! Kallioon olisi voinut mennä myös paikan päälle hommiin, siellä korjattiin ilmeisesti läpi yön juttuja porukalla!


Emman työjono monen vuoden takaa

Mari lähti tuunauslinjalle
Vanhat vaatteet uuteen käyttöön..!




Meikäläisen työlistalla oli ainakin yhden fleecetakin vetoketjun vaihto (yök!), ulkoiluhousujen vetoketjun vaihto (tupla-yök!), kuluneiden farkkujen paikkausta ja näyteshortsien tuunaus käyttöön kelpaaviksi (joku oli leikannut näytekappaleesta toisen lahkeen poikki..).


Kaikkien korjausten kirous, vetoketjun vaihto. Tähän on monta nopeaakin kikkaa, mutta
minähän lähdin vaihtamaan koko ketjua: vanha pois, uusi tilalle.. 

Työkalut ojennuksessa, ja kohti haasteita!

No jos nyt vähän palaa välillä..!


Korjausmaraton -häshtägillä somessa mukaan ilmoitetut työt laskettiin tapahtumaan mukaan, ja me saimme ilmoitettua sinne kaiken kaikkiaan 10 vaatetta ja asustetta korjattuina ja tuunattuina. (Old news: Nyt en pääse kertomaan teille koko maratonin tulosta, koska Verstaan sivut ovat alhaalla, mutta linkataan se vaikka meidän facebookkiin, kun artikkeli löytyy taas!) Muokkaus! Verstaalla tuunattiin yli sataa tuotetta ja siihen päälle tuli lukemattomia muita korjaajia!


Siitä vaan noin poikki, ammattilainenhan
ei mitään mittaile tai neulaile :D
Työtila oli tällä kertaa aivan loistava -
ihana keli!!


Jes! Nämä ulkoiluhousut on olleet käytössä ja vuosia, vetoketju
vaan pitää vaihtaa parin vuoden välein.

3/4 shortseista tuli tavalliset - ja Mari nappari toisen lahkeen vielä pikkuiseksi
tarvikepussiksi; pohja vaan umpeen!

Konekirjonnassa on vielä kehittämistä, mutta kaipa näillä kesän vielä kulkee!


Mari ei ole yhtä saamaton kuin minä, joten häneltä ei löytynyt korjattavia vaatteita, mutta tuunaukseen löytyy aina jotain tarviketta! Marin aamu alkoi vanhojen Reiman ulkoiluhousujen tuunauksella - näistä tuli aivan huippumainio ostoskassi: ei muuten pieni sade haittaa tämän kanssa! Ja vetoketjutaskukin vielä! Henkselit Mari vahvisti joustamattomiksi, niin ettei kassi laahaa maassa asti maitopurkkien painosta!


Iloinen väri!


Ja farkkutasku - tietysti! :)
Avaimet tai vaihtorahat talteen vetoketjutaskuun!


Muita Marin tuunauksia korjausmaratonilla olivat neulehame vanhasta neulemekosta ja farkuista; pari pipoa leikkuujämistä, pussi shortsien lahkeesta ja tuo Reima-kassi.


Kaikki käytettään, myös pikkupalat,
jotka jää isommista projekteista yli

Korjauspäivänä oli hellettä, mutta taisi tulla pipot käyttöön vielä, kun kelit taas viilenivät! :D


Joku näppärä ehkä jo laski yhdeksän korjattua tai tuunattua tuotetta - alla vielä yksi: Mari ja hänen pojat on joka kevät ja kesä tehneet minipuutarhoja siitä lähtien, kun kävimme yhdessä kerran miniatyyripuutarha -kurssilla. Toinen pojista osallistui meidän kanssa korjausmaratoniin tekemällä vanhaan hiekkalelurekkaansa uudet istutukset talven kuihduttamien tilalle - ihan itse! Eiköhän tuo mansikka jo kohta kuki!




Korjausmaratoni järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta toivottavasti siitä tulee jatkuva tapahtuma, kuten Siivouspäivästä aikanaan. Korjaushommat ei aina jaksa inspiroida, mutta yhdessä näitä oli paljon kivempi tehdä! Me ollaan ainakin mukana myös seuraavalla kerralla!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti