lauantai 4. heinäkuuta 2020

Vanhasta uutta



Kaapissa on vaatteita joista ei halua luopua, mutta sellaisenaan ne ei ole mieluisia. Yksi niistä on mekko, jonka olen ostanut vuosia sitten alennusmyynnistä. Se on päässyt päälle vain muutaman kerran ja jotenkin se ei vaan ole tuntunut kotoisalta. 





Alkuviikosta sain päähäni että haluan kellohameen, jossa on taskut. Kävin kaappejani läpi, eikä siellä ollut mitään kivaa kangasta hameeseen. Ja ihan periaatteestakaan en mene ostamaan uutta kangasta vaan yritän keksiä vanhoista vaatteista tai aikanaan ostetuista kankaista uusia tuotteita. Niinpä sitten muistin mekon joka on jäänyt käyttämättömäksi.


Ja kuten tyyliini kuuluu, niin otin sakset käteen ja rupesin hommiin ja mietin tehdessä mitäköhän ja miten toteutan vaatteen. Ja lopulta tein sekä hameen että topin.




Mun hovikuvaajat ovat nykyään niin paljon poissa kotoa, että en saanut niitä tänään kuvaamaan joten piti itse yrittää saada itsestä kuvat.





Ei ollut mitään hyvää vetoketjua varastossa, joten päädyin tekemään nappikiinnityksen. Napit ovat mummolta perintönä saatuja. Ja lähes kaikkiin töihinhän pitää vähän laittaa farkkua, joten tässä se on vyötärökaitaleissa. Ja ompelin sivusaumoihin haluamani taskut.



Toppiin en juuri tehnyt muutoksia. Jatkoin laskoksia helmaan asti, käänsin alareunan ja ompelin myös mummon perintönä saadun pitsin helmaan.


Näin minulla on mekosta tehtynä toppi ja hame.




Minulla on tuleva viikko lomaa. Pitkään olen miettinyt mitä tekisimme poikien kanssa. Tänään päädyin, että lähdemme risteilylle Ahvenanmaalle. Vähän vaihtelua meidän elämään, varsinkin kun korona on pienentänyt piiriä pieneksi. 



Minä ja lempikukkani

NAUTITAAN KESÄSTÄ!



2 kommenttia:

  1. Nuo napit ja vyötärönauha oikeastaan ovat juuri se juttu. Kiva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tykästyin kanssa nappeihin, kangas on vielä niin kevyt ett vetoketju ei olisi siihen varmaan hyvin istunutkaan. Hame on ollut jo monena päivänä käytössä.

      Poista