sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

kiEMuran kevätretki

Toissa viikonloppuna vietimme useampaa juhlaa kerralla: Marin valmistujaisia, meikäläisen synttäreitä ja ennen kaikkea kiEMuran kaksivuotissynttäreitä. Meidän perinne kiEMuran ihan alkumetreiltä on ollut keväinen matka Tallinnaan Karnaluksiin. kiEMuralla -blogi ja facebook-sivut syntyivät kaksi vuotta sitten köckerölinen loungessa aamupalan parissa! :D Oli siis päivänselvää, että tämäkin kevätmatka kohdistuu etelään.

Meillä on ollut ihmeellinen onni jokaisella Tallinnan retkellämme: keli on aina hemmotellut meitä. Niin tälläkin kertaa: ihana kevätaurinko odotti meitä perillä, ja jäimme hetkeksi paistattelemaan rantaan pitkään kaivatussa auringonlämmössä.

Koska emme ottaneet aamun ensimmäistä laivaa, olimme perillä vasta yhdeltä iltapäivällä, ja Karnaluks menee lauantaisin kiinni jo kolmelta, emme kauaa ehtineet auringosta nauttia, vaan nappasimme taksin allemme aikaa säästääkseemme. Hintaa tuli 8€, mikä oli ihan passeli kolmelle matkalaukkujen kanssa matkaavalle mimmille - olimme päättäneet triplajuhlien kunniaksi jäädä yöksi Tallinnaan. Kannattaa muuten sopia jokin hinta satamasta taksilla lähtiessä, koska hintahaitari meidän muutamalle kyselylle oli yli kympin!


Tässä yksi syy, joka saa pään sekaisin Karnaluksissa - kaikkea, mitä et tiennyt tarvitsevasi, on tarjolla!

Oliskohan tasseleille tarvetta sittenkin..?


Tällä kertaa meillä ei ollut erityistä ostoslistaa mukana, vaan menimme fiiliksen mukaan, itselleni tarttui matkaan farkkunappeja, niittejä, kanttinauhaa, joustopitsiä ja Maailman Parhaat Kurkisakset vähän isommassa koossa. Yhteenkään lankaan emme sortuneet tällä kertaa, ihme!







Vetoketjuosastot vetävät aina puoleensa, ja koska ketjujen ratkominen ja korjaaminen vanhoista vaatteista on aika raastavaa hommaa, näitä tarttuu meidän ostoskoreihin aina.. Meillä oli matkassa mukana myös eräs Karnaluks-neitsyt, joka ei ennen toissaviikon lauantaita tiennyt olevansa vetoketjuhullu :D 



Mitä laitetaan..?!

Hmm..

Siitä se idea sitten lähti.. <3




Ehdimme ulos juuri ennen ovien sulkeutumista, ja sitten olikin vain aikaa ja auringonpaistetta luvassa. Kävelimme Vanhankaupungin poikki kohti Balti Jaama Turgin vieressä sijaitsevaa hotelliamme, jonka olimme valinneet loistavan sijaintinsa vuoksi. Siitä on vain kivenheitto joka suuntaan!



Karnaluksilta seuraavaan kortteliin kaupunkiin päin on tullut kivan näköinen kahvila,
joka sai työkaverilta myös suosituksen!


Olihan sitä pakko välillä vähän huiliakin ;)


Illaksi olimme menossa syömään Telliskiven puolelle, ja siellä olikin sattumalta Tallinn Music Weekin tapahtumia, joten liikkeellä oli paljon porukkaa ja monessa paikassa oli keikkoja ja elävää musiikkia. Kävimme syömässä aivan ihanassa Frenchy Bistrossa, jossa saimme superhyvän ruuan lisäksi loistavaa palvelua! Tästä paikasta ihan 6/5 suositus! Sieltä saimme myös lämpimän suosituksen gin&tonicin ystäville: vastikään avattu Junimperium tarjoilee omaa giniään aivan uskomattoman hyvinä drinkkeinä! Hyvää ruokaa, hyvää juomaa, hyvää seuraa - voiko muuta onnistuneelta matkalta toivoa!

Frenchyn alkupalalauta, charcuterie, oli taivaallisen hyvä! Kylkeen erilaisia tapenadeja, namskista!

Pieni, mutta tehokas ginibaari Telliskiven sydämessä voitti meidän sydämet! Jokainen drinkki valmistettiin huolella,
hintataso enemmän kuin kohtuullinen, ja jokainen pieni yksityiskohta tässä olohuoneessa oli niin inspiroiva,
että meiltä taitaa kohta kaikilta löytyä kotoa rosmariinia, kuparia ja tummanturkoosia samettia <3

Good friends don't let you do stupid things alone <3





Sunnuntaina meitä odottikin sitten tihkusade, mutta se ei meidän menoamme haitannut. Kävimme Telliskivessä ostoksilla ja istuimme napostelemassa herkkuja (ja ehkä hieman drinkkejäkin) kunnes oli aika siirtyä vielä Rotermannin kauppojen kautta kohti satamaa ja paluumatkaa. Viimeisestä kaupasta ulos astuessamme taivas aukeni ja päällemme satoi valtavia räntähiutaleita! 

Reissu oli silti ihana, maukas, raikas ja hauska! Nyt pitäisi sitten polkaista tulevan kesän tempaukset tulille, ja suunnitella muutenkin tulevaisuutta! Onhan sitä kaksivuotiaana jo tiedettävä vähän, mitä meinaa isona tehdä! :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti