sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Näyttävä kiEMura kaulaan

Kesällä kierrätyskeskuksia kierrellessä silmiini pisti solmioiden valtava värikirjo, ja minua alkoi heti kiinnostaa, mitä näistä voisi tehdä. Solmion hinta ei nimittäin kirppareilla/ kierrätyskeskuksissa päätä huimaa (vinkkinä myös juhliin - jos siippa ei ole pukumiehiä - tarjolla on myös täysin käyttökelpoisia värejä ja kuoseja!). Muistin miehenikin puvustosta löytyvän noita miesten kaulankoristeita, joita hän ei enää käytä. Muoti kun muuttuu ja leveät krakat vaihtuvat kapeisiin ja silkki neulokseen - kunnes kaikki alkaa taas alusta! Muistan 80-luvulta pikeemäiset neulekravatit ja taas niitä näkyy myynnissä. Kaikista kamalin kravattityyli oli kuitenkin ne sarjakuvahahmoin koristellut väkihauskat järkytykset!

Solmiot ovat joka tapauksessa yksi arvokkaimmista kierrätysaarteista, koska laadukas kraka on paksua silkkisatiinia! Jos krakan jaksaisi purkaa auki "kankaaksi", saisi parilla eurolla suikaleen kallista silkkiä! Tällaista ei kangaskaupasta (ainakaan Suomesta!) saa!

Keräilin yhtenä päivänä löytämiäni aarteita kasaan ja sommittelin väri- ja koristemaailmoja, joiden pohjalta lähdin tuunaamaan näistä kravateista jotain uutta. Uudestaan kaulaan vaan, ja klassiset solmuopit syrjään!

Sinistä ja farkkua, yllätys! :)

Violetti maailma alkoi rönsyillä eniten

Oi miten herkkää :)

Silkkiä silkillä


Kravatti on aika miehinen koriste, ja naisen käyttämänä jokseenkin vahva symboli, mutta päätin unohtaa nämä stereotypiat ja vain miettiä käsissäni olevaa hienoa, paksua silkkiä, ja sen rajattomia mahdollisuuksia. Pinterestissä on paljon ideoita solmioiden uusiokäyttöön: koruja, kännykkälaukkuja, jopa mekkoja! Minä lähdin ajatuksesta, että kraka tulee edelleen kaulaan, mutta ei perinteisellä tavalla.


Tämän ompelin poimujen yläreunasta ompelukoneella, mutta siitä jää aika vahva
ommel näkyviin.. Kiinnityksenä piilohakanen, koristeena vanha rihkamakoru.
Muoto viittaa klassiseen solmioon, muttä koru ja väri tekevät asusteesta naisellisen!

Tässä ommel pingotti muotoa hieman liian jäykäksi, ja kravatti ei ollut ihan oikein alkujaan
leikattu (laadukas solmio on silkkiä ja leikattu täysin vinoon langansuuntaan, jolloin se laskeutuu
parhaiten - tässä oli nyt vähän säästelty kankaan kulutuksessa, eikä leikattu ihan oikein..).
Ajattelin kiinnittää tämän muutamalla pistolla mustaan T-paitaan, jolloin siitä tulee juhlavampi vaate!

Kiitos muodin, kaikki krakat eivät ole pelkästään mustia ja raidallisia; himmeäkiiltoinen
silkki ei paljoa koristusta kaipaa. Nukkeni on niin pikkuruinen, että tämä malli roikkuu rinnuksilla,
mutta mekon tai paidan päälle asetellessa solmio istuu pääntiellä.

Tässä poimitus syntyi käsin ompelemalla ja lopputulos on minusta kaunein.
Koristeeksi pääsi mummin vanhat silkkinapit! Kiinnitysneppari löytyy korun alta piilosta.

Vielä yksi pompöösimpi asuste - tämän edessä vapisee jo isompikin herra! ;)


Jos tällaista "korua" lähtee tekemään, kannattaa antaa näppituntuman kertoa, mihin solmio taipuu. Osa kravateista on polyesteriä, ja vaikka langansuunta kankaassa olisikin vino, kangas ei vain väkisin taivu. Nuppineuloja tai vaikka pieniä nipsuja/ klipsejä kannattaa käyttää apuna, ja ensin muotoilla haluttu asento, jota sitten ryhtyy kiinnittämään joko käsin, koneella, tai miksei näppäränä vaikka liimalla..?! Ennen kuin asuste on valmis, kannattaa sitä sovittaa pääntielle - varsinkin jos meinaa yhdistää tällaisen "korun" johonkin asuun (= mallaa pääntielle, niin ettei asun oma kaulus/ pääntie näy alta).

Koristelussa voi mennä niin pitkälle ja rohkeasti kuin kehtaa! Minun ensimmäiset mallini ovat aika rauhallisia, mutta halutessaan solmion voi kietoa vaikka monikerroksiseksi kukaksi! 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti