tiistai 23. huhtikuuta 2019

Korjaa, kierrätä ja ennen kaikkea - mieti!

Tällä viikolla tapahtuu paljon. Vietetään vaatevallankumousta ja korjataan vaatteita. Ensimmäiseksi mainitun tapahtuman tarkoitus on lisätä vaateteollisuuden vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä. Aihe on ollut muutoinkin esillä viime viikkoina; tämä on hyvä asia, ja vaikka viimeisimpien tutkimusten mukaan kaikki kotimaiset firmat eivät ole vielä tajunneet/ osanneet kirjoittaa avoimesti toimistaan, on kaikkien silmät varmasti avautuneet siihen, että tuotantopaikoista pitää olla selvillä, ja kuluttamisen täytyy muuttua vastuullisemmaksi. Me asiakkaina voimme äänestää jaloillamme ja myös vaatia yrityksiä kertomaan meitä askarruttavista asioista!




Kirjoitin aiheesta pari vuotta sitten ja todennäköisesti kirjoittaisin melkein samalla tavalla uudestaankin. Me kiEMurat jatkamme edelleen omien vaatteidemme tekemistä, ja haaveenaamme on kasvattaa vaatemallistoamme isommaksi, koska vastaanotto teiltä ihanilta asiakkailtamme on ollut niin kannustava! Meitä on toistaiseksi edelleenkin vain kaksi, ja saat kiEMura-tuotteen ostaessasi tietää, kumpi sen on tehnyt, kuten näet täällä blogissakin, kumpi täällä milloinkin kirjoittelee :) 





Vaatteiden ja asusteiden oikeanlainen huolto on myös tärkeää, niillä pidennetään laadukkaiden tuotteiden elinkaarta hurjasti. Ja jos jotain hajoaa, kannattaa aina tutkia, voiko sen korjata. Jos muuten kiEMura-tuotteesi syystä tai toisesta hajoaa, ota ihmeessä meihin yhteyttä, ja korjataan se! Korjausompelua saa palveluna monesta paikasta, ja jos jotain ei osaa itse, löytyy monia paikkoja, missä voi opetella tai mennä hakemaan apua. 

Tämä kaunis aasinsilta veikin loppuviikon #korjausmaratoniin, johon ajattelimme kiEMurana osallistua, tosin ihan kotoa. Tarkoituksena on yhden vuorokauden aikana kollektiivisesti korjata kaikkia niitä asioita, vaatteita, laitteita ja muita juttuja, jotka siellä nurkan kasassa aina vaan odottavat :) Korjausompelu ei kuulu allekirjoittaneen lempihommiin, ja korjauskasani ovat pölyyntyneet jo aika kauan, korkeintaan vaihtaneet paikkaa korista toiseen tässä parin vuoden aikana..! Tällainen tapahtuma on aivan loistava idea, ja saa tällaisen laiskamadonkin vihdoin tarttumaan hommiin! :D 

Jos tapahtumaan haluaa osallistua ihan paikan päällä, sen voi tehdä Kalliossa Verstas247:ssä, tai voit osallistua ihan omalta sohvaltasikin, linkin kautta löytyy lisätietoa, ja tapahtuma löytyy myös facebookista. Seuraa siis tällä viikolla somessa ainakin kahta hashtagia: #vaatevallankumous ja #korjausmaraton Tietysti myös #kiEMura ja #kiEMuralla on muuten oikein kivoja seurattavia ;)

Millaisia ajatuksia teille herää näistä aiheista? Aiotteko osallistua jompaankumpaan "tapahtumaan"?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti